Pohjois-Korea vapautti pidättämänsä amerikkalaisen

Pohjois-Korea on vapauttanut puoli vuotta pidätettynä olleen yhdysvaltalaismiehen. Asiasta kertoi Pohjois-Koreassa vierailulla ollut amerikkalainen valtuuskunta.

Japanin Kyodo-uutistoimiston tietojen mukaan vapaaksi päässyt Jun Young Sun lähti Pohjois-Koreasta yhdessä valtuuskunnan kanssa.

Kalifornialaisen liikemiehen kerrottiin matkustaneen Pohjois-Koreaan, koska hän halusi tehdä siellä lähetystyötä. Hänet pidätettiin marraskuussa, ja Pohjois-Korean virallisten tiedotusvälineiden mukaan hän myönsi syyllistyneensä rikokseen valtiota vastaan.

Pohjois-Korea kertoi jo eilen aikovansa vapauttaa amerikkalaisen "humanitaarisista syistä".

Amerikkalaisvaltuuskunnan pääasiallisena tehtävänä oli arvioida Pohjois-Korean ruokapulaa. Valtuuskuntaan kuuluneen ihmisoikeuslähettilään Robert Kingin mukaan ruoka-avusta ei kuitenkaan päästy vierailun aikana sopimukseen.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat