Pohjois-Korea vaatii USA:n joukkoja pois niemimaalta

Pohjois-Korea pitää Yhdysvaltojen sotilaiden vetämistä pois Etelä-Koreasta ehtona kestävälle rauhalle niemimaalla. Pohjoiskorealaisen sanomalehden mukaan joukkojen poisvetäminen on keskeinen osa eilen alkaneita rauhanneuvotteluja.

Pohjois- ja Etelä-Korean edustajat tapasivat eilen New Yorkissa tarkoituksenaan valmistella 44 vuotta vanhan tulitaukosopimuksen korvaamista varsinaisella rauhansopimuksella. Nyt käytävien keskustelujen päämääränä on sopia rauhansopimusneuvottelujen ajankohdasta ja aikataulusta. Ensimmäisen päivän jälkeen kokouksen ilmapiiriä luonnehdittiin hyväksi.

Jos maiden edustajat pääsevät tällä viikolla yksityiskohdista yhteisymmärrykseen, varsinaisten rauhansopimusneuvottelujen odotetaan voivan alkaa syyskuun puolenvälin tienoilla. Neuvotteluihin osallistuvat myös Yhdysvaltain ja Kiinan edustajat. Kyseessä on ensimmäinen kerta kun kaikki vuosina 1950-53 käydyn korean sodan osapuolet neuvottelevat sodan virallisesta lopettamisesta.
(STT-Reuter)

Lue myös:

    Uusimmat