Pohjois-Korea uhkasi ydinkokeella

Pohjois-Korea on uhannut Pekingissä käytävissä kuudenvälisissä neuvotteluissa tehdä ydinkokeen ja julistaa itsensä virallisesti ydinasevallaksi. Asiasta kertoivat Yhdysvaltain neuvottelulähteet.

- Otamme uhkauksen vakavasti, mutta toisaalta he ovat sanoneet tällaisia asioista ennenkin, nimettömänä pysytttelevä lähde sanoi. Asiantuntijat olivat varoittaneet ennen kokouksen alkua, että Pohjois-Korea saattaa tehdä vastaavan uhkauksen, jos se tuntee itseään painostettavan.

Osapuolten välillä erimielisyyksiä

Kiinan pääkaupunkiin Pekingiin kokoontuneiden kuuden maan kesken vallitsee edelleen erimielisyyksiä Pohjois-Korean ydinkriisin ratkaisemisesta, keskusteluihin osallistuva japanilainen diplomaatti kertoi aiemmin tänään.

Venäjän ja Etelä-Korean edustajat ovat ilmoittaneet, että keskusteluja Pohjois-Korean ydinohjelmasta on päätetty jatkaa lokakuussa. Venäjän varaulkoministeri sanoi lisäksi, että osapuolet ovat lähellä yhteisen loppuasiakirjan hyväksymistä. Japanin edustaja kuitenkin kiisti tuoreeltaan tiedot.

Osanottajat jatkoivat iltapäivällä työtään pienemmissä työryhmissä. Myös kahdenvälisiä neuvotteluja eri maiden välillä pidettiin. Venäjän varaulkoministerin Aleksandr Losjukovin mukaan keskustelujen seuraavaa kierrosta ei ole syytä viivyttää. Uudetkin keskustelut pidettäisiin Venäjän ja Etelä-Korean mukaan Pekingissä.

Neuvottelujen loppuasiakirja on tarkoitus Venäjän mukaan allekirjoittaa huomenna. Losjukov ei kuitenkaan paljastanut mitään asiakirjan sisällöstä. Losjukov sanoi myös, ettei Pohjois-Korea halua ydinaseita.

Venäjän valtuuskunta keskusteli Pohjois-Korean edustajien kanssa puolitoista tuntia. Myös Yhdysvallat ja Venäjä pitivät keskinäistä neuvonpitoa, sen sijaan Yhdysvallat ja Pohjois-Korea eivät tavanneet kahden kesken.

Tavoitteena ydinaseeton Korean niemimaa

Kiina sanoi puolestaan, että osanottajat olivat sopineet, että ydinaseeton Korean niemimaa on kaikkien tavoite, ja että kymmenen kuukautta kestänyt kriisi pitää ratkaista diplomatian keinoin.

Yhdysvaltain ja Pohjois-Korean edustajat keskustelivat eilen myös kahden kesken. Yhdysvaltain Pekingin-lähetystöstä korostettiin kuitenkin tänään, että apulaisulkoministeri James Kellyn käymät keskustelut olivat epävirallisia. Yhdysvallat sulkee edelleen pois mahdollisuuden virallisista kahdenvälisistä neuvotteluista, joita Pohjois-Korea on vaatinut. Neuvottelulähteiden mukaan maiden välillä vallitsee edelleen suuria erimielisyyksiä.
Japanin uutistoimiston Kyodon mukaan Pohjois-Korean odotettiin antavan päivän kuluessa kuluessa vastauksensa Yhdysvaltain ja muiden maiden vaatimuksiin siitä, että maan pitäisi luopua ydinohjelmastaan. Koreoiden, Kiinan, Yhdysvaltain, Venäjän ja Japanin neuvottelut päättyvät huomenna.

(MTV3-STT-Reuters-DPA-AFP-Itar-Tass)

Lue myös:

    Uusimmat