Pohjois-Korea uhkaa vetäytyä ydinsopimuksesta

Pohjois-Korea on torjunut Yhdysvaltain vaatimukset, joiden mukaan sen on avattava ydinlaitoksensa Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n tarkastajille.

Pohjois-Korea myös uhkasi vetäytyä kokonaan Yhdysvaltain kanssa vuonna 1994 solmimastaan sopimuksesta, jonka tarkoituksena on torjua ydinasekriisi Korean niemimaalla. Pohjois-Korea sitoutui sopimuksella jäädyttämään oman ydinohjelmansa vastineeksi Yhdysvalloilta saatavasta talous- ja muusta avusta. Sopimukseen kuului myös, että Pohjois-Koreaan rakennetaan kaksi länsimaista ydinreaktoria.

Voimalan rakennustyöt aloitettiin Kumhossa viime viikolla. Tuolloin Yhdysvaltain lähettiläs Jack Pritchard esitti vaatimukset tarkastusten aloittamisesta vanhoilla ydinkoealueilla ja plutoniumvarastoilla välittömästi. Pohjois-Korean ulkoministeriö syytti tänään Yhdysvaltoja reaktorien rakennustöiden viivyttämisestä ja vaati myös taloudellisia korvauksia.

Alunperin ensimmäisen reaktorin piti olla toimintavalmis vuonna 2003. Yhdysvallat ei ole toistaiseksi suostunut keskustelemaan korvausten maksamisesta.

- Viivyttämällä rakennustöitä Yhdysvallat on aiheuttanut sähköpulaa Pohjois-Koreassa ja ajanut sen talouden vaikeuksiin. Todellisuus ajaa meitä kohti tilannetta, jossa meidän on tehtävä lopullinen päätös jatkaa omalla tiellämme, sanoi ministeriön edustaja. Lausunnon uskotaan merkitsevän sitä, että Pohjois-Korea suunnittelee vuoden 1994 sopimuksesta vetäytymistä.

Pritchardin mukaan IAEA:ssa arvioidaan kestävän 3-4 vuotta saattaa loppuun Pohjois-Korean ydinlaitosten tarkastukset, jos Pohjois-Korea suostuu täyteen yhteistyöhön IAEA:n kanssa. Pohjois-Korea sitoutui 1994 sallimaan IAEA:n tarkastajien tutkimukset ydinlaitoksissaan, mutta tarkastukset eivät ole toistaiseksi toteutuneet IAEA:n vaatimalla tavalla.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat