Pohjois-Korea tunnustaa loikkauksen?

Pohjois-Korea vihjasi yllättäen tänään illalla, että se saattaa tunnustaa korkea-arvoisen puoluevirkailijan loikkauksen etelään.

Maan ulkoministeriön edustaja ilmoitti, että kommunistisen puolueen ideologiapäällikkö Hwang Jang Yop saa potkut, jos osoittautuu, että hän on pyytänyt turvapaikkaa Etelä-Koreasta. Aiemmin Pohjois-Korea on syyttänyt Etelä-Koreaa Hwangin sieppaamisesta.

-Jos hänet siepattiin, emme hyväksy sitä ja ryhdymme vastatoimiin. Jos hän pyysi turvapaikkaa, hän on kapinallinen ja menettää virkansa, sanottiin ulkoministeriön lausunnossa, jonka välitti Pohjois-Korean keskusuutistoimisto KCNA.

Hwang pyysi turvapaikkaa Etelä-Korean Pekingin-suurlähetystöstä viime keskiviikkona ollessaan palaamassa Japanista Pjongjangiin. Hän on korkea-arvoisin Pohjois-Koreasta loikannut puoluevirkailija. Hwang vietti 74-vuotispäiväänsä lähetystössä tänään.

Loikkaus on aiheuttanut harmistusta Pohjois-Korean lisäksi Kiinassa, jonka on päätettävä, miten loikkari saadaan maasta suututtamatta entistä läheistä liittolaista Pohjois-Koreaa. Etelä-Korea sen sijaan on ollut mielissään loikkauksesta.

Yhdysvaltain ulkoministeri Madeleine Albright ilmaisi tänään huolensa Koreoiden suhteita entisestään kiristäneestä tapauksesta. Hänen mukaansa Pohjois- ja Etelä-Korea tarvitsisivat vuoropuhelua. Etelä-Korea nosti valmiustilaansa pohjoisen mahdollisten hyökkäysten varalta.

Pohjoiskorealaisiksi agenteiksi epäillyt hyökkääjät haavoittivat viikonloppuna vakavasti toista korkea-arvoista loikkaria Soulin lähellä. Pohjois-Korean johtajan Kim Jong Ilin entisen vaimon veljenpoika Li Il Nam oli tänään koomassa iskun jäljiltä.

Etelä-Korea on määrännyt 10 000 poliisia ja sotilasta jäljittämään ampujia. Hyökkääjien kiinnisaamiseen johtavista tiedoista on luvattu lähes 60 000 dollarin palkkion.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat