Mainos

Pohjois-Korea syyttää amerikkalaista oikeudessa

Yhdysvaltain kansalainen joutuu oikeuden eteen Pohjois-Koreassa, kertoo maan virallinen uutistoimisto KCNA. Häntä syytetään yrityksestä kaataa kommunistinen hallinto.

Uutistoimisto raportoi, että Yhdysvaltain kansalainen Pae Jun-ho on myöntänyt syyllisyytensä. Häntä on kuultu alustavasti, ja maan korkein oikeus antaa tuomion tapauksesta pian.

Paen rikos oli näytetty toteen todisteiden avulla, uutistoimisto kertoi tarkentamatta, mihin syytteet perustuivat. Pae pidätettiin marraskuussa Pohjois-Korean koillisosassa lähellä Venäjän ja Kiinan rajaa.

Etelä-Korean media kertoi joulukuussa, että pidätetty on korealais-amerikkalainen matkanjärjestäjä. Hän oli matkalla viiden muun turistin kanssa, kun ryhmän yhden jäsenen hallusta löytyi tietokoneen kovalevy.

Lukuisia amerikkalaisia on pidätetty Pohjois-Koreassa viime vuosina. Yhdysvaltain entiset presidentit Jimmy Carter ja Bill Clinton ovat onnistuneet neuvottelemaan maansa kansalaisia pois Pohjois-Korean oikeuslaitokselta. Esimerkiksi vuonna 2009 vapautettiin kaksi tv-toimittajaa, jotka olivat menneet Kiinasta Pohjois-Korean rajan yli.

(MTV3 - STT - AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.