Pohjois-Korea kiistää Kim Jong Ilin sairauden

Pohjois-Korean valtion viestimet ovat kiistäneet tiedot, joiden mukaan maan johtaja Kim Jong Il olisi sairastunut vakavasti. Kimiä ei ole nähty julkisuudessa sitten elokuun, ja hänen on huhuttu saaneen aivoverenvuodon.

Pohjois-Korean valtiollinen uutistoimisto KCNA sanoo, että Kimistä levitetyt valheet ovat häpeällisiä.

- Pohjois-Korean armeija ja kansa pitävät johtajansa mainetta kalliimpana kuin omaa elämäänsä, eivätkä hyväksy yrityksiä mustata sitä, uutistoimistosta kerrottiin.

Kimin terveydentila on yksi eristäytyneen Pohjois-Korean tarkimmin varjelluista salaisuuksista. Huhumylly Kimin terveydestä kiihtyi syyskuun alussa, kun hän jäi pois maan perinteisestä itsenäisyyspäivän paraatista syyskuun alussa.

Lokakuun alussa maan televisio näytti valokuvia Kimistä, joka oli tarkastamassa naisten sotilasyksikköä. Eteläkorealaiset asiantuntijat arvioivat kuitenkin, että kuvat oli otettu jo paria kuukautta aiemmin.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat