Mainos

Pohjois-Korea haluton jatkamaan neuvotteluita

Pohjois-Korea ei ole halukas jatkamaan neuvotteluita ydinohjelmastaan ja kiistää tehneensä lupauksia toisesta neuvottelukierroksesta.

Pohjois-Korea on antanut ymmärtää, että se on menettänyt kaiken mielenkiintonsa jatkaa neuvotteluita kiistellystä ydinohjelmastaan.

Asia käy ilmi Pohjois-Korean ulkoministeriön edustajan lausunnosta, jonka välitti maailmalle eteläkorealainen uutistoimisto Yonhap. Lausunnon mukaan mukaan Yhdysvallat käyttää neuvotteluita vain välineenä maan riisumiseksi aseista.

Myöhemmin myös Pohjois-Korean oman KCNA-uutistoimiston välittämässä viestissä todettiin, että maa jatkaa oman ydinpelotteensa kehittämistä "oikeutettuna itsepuolustuksen keinona" Yhdysvaltain mahdollista hyökkäystä vastaan.

Kuuden maan neuvottelut Pohjois-Korean ydinohjelmasta päättyivät elokuun lopulla. Niihin osallistuivat Yhdysvallat, Pohjois- ja Etelä-Korea, Venäjä, Japani ja Kiina. Osallistujat lupasivat tuolloin jatkaa neuvotteluja mutta mitään tarkkaa päivämäärää ei asetettu.

Tuoreessa viestissään Pohjois-Korean ulkoministeriön edustaja kuitenkin kiistää, että maa olisi tehnyt mitään lupausta toisesta neuvottelukierroksesta.

(MTV3-STT-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.