Pohjois-Korea ampui kaksi ohjusta Japaninmerelle

Pohjois-Korea on ampunut kaksi ohjusta maan itäpuolella sijaitsevalle Japaninmerelle, kertoo Etelä-Korean puolustusministeriön tiedottaja uutistoimisto AFP:lle.

Hän kieltäytyi kertomasta, millaisista ohjuksista oli kyse.   

Eteläkorealainen uutistoimisto Yonhap kirjoittaa, että kyseessä oli lyhyen kantaman Scud-ohjukset, joiden kantama on noin 500 kilometriä. Uutistoimisto pohjaa tietonsa sotilasviranomaisiin.  

Pohjois-Korea ampui ohjuksia myös kolme päivää sitten. Ohjusten laukaisulla Pohjois-Korean uskotaan haluavan näyttää voimaansa Kiinan presidentin Etelä-Korean vierailun alla. Presidentti Xi Jinping vierailee maassa heinäkuun alussa. Kiinan istuvan presidentin vierailu Etelä-Koreaan on ensimmäinen lähes kahteen vuosikymmeneen.   

Kiina on eristyksissä olevan Pohjois-Korean ainoa merkittävä liittolainen ja tärkeä taloudellinen tukija.  

Pohjois-Korea on usein laukaissut lyhyen matkan ohjuksia tai raketteja ilmaistaakseen ärtymystään, jos se kokee olevansa provokaation kohde. Tämän vuoksi se on myös pitänyt sotaharjoituksia eteläisellä rajallaan.  

Maaliskuussa maa laukaisi useita Scud-ohjuksia ja raketteja, kun Etelä-Korea ja Yhdysvallat järjestivät yhteisen sotaharjoituksen.  

Lue myös:

    Uusimmat