Pohjois-Japania ravisteli voimakas maanjäristys

Voimakas maanjäristys säikäytti asukkaat tänään Pohjois-Japanissa. Voimakkuudeltaan 6,8 richterin järistys vavisutti Japanin pääsaaren Honshun pohjoisosia.

Järistys iski keskiviikon vastaisena yönä noin puoli yhdeltä paikallista aikaa. Japanilaisen NHK-televisiokanavan mukaan useat ihmiset loukkaantuivat lievästi, mutta kuolonuhreja ei tiettävästi koitunut.

Sähköt olivat poikki ainakin 10 000 taloudelta ja joitain teitä ja raideyhteyksiä jouduttiin sulkemaan. Muuten järistyksen aineelliset vahingot jäivät vähäisiksi.

Viranomaisten mukaan alueen ydinlaitokset eivät vaurioituneet järistyksessä. Myöskään tsunamivaroitusta ei annettu.

Järistyksen keskus oli noin 120 kilometrin syvyydessä Iwaten alueella. Järistys tuntui myös Japanin pääkaupungissa Tokiossa noin 500 kilometrin päässä.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat