Pohjois-Italiassa maanjäristys

Maa järisi tänään Pohjois-Italiassa, ja järistys tuntui mm. Milanossa, Genovassa ja Torinossa. Kaksi iäkästä henkilöä kuoli sydänkohtaukseen, ja kymmeniä ihmisiä loukkaantui järistyksessä lievästi, kertoivat viranomaiset.

Järistyksen voimakkuus oli 4,8 richteriä. Ihmiset juoksivat hätääntyneinä ulos kaduille, ja monet lähtivät kotiin kesken työpäivän tarkistaakseen kodeissaan mahdollisesti syntyneet vauriot. Liikennöinti Bolognan ja Milanon välillä rautatiellä keskeytettiin siksi ajaksi kun tarkistettiin, että linjalla sijaitsevat sillat olivat kunnossa.

Järistys tuntui myös Zürichissä Sveitsin puolella, varsinkin korkeiden rakennusten ylimmissä kerroksissa.

Italiaa koettelevat samaan aikaan myös rajut tulvat. Kolme ihmistä kuoli tänään Esaro-joen tulvittua yli äyräidensä Kalabrian alueella maan eteläosassa.
(STT-AFP-Reuter)

Lue myös:

    Uusimmat