Pohjois-Irlantiin syntyi yhteishallitus

Pohjois-Irlannin parlamentti valitsi tänä iltana maakunnalle ensimmäisen yhteishallituksen, johon osallistuvat niin brittihallintoa kannattavat protestantit kuin irlantilaismieliset katolilaisetkin. Britannian parlamentin on määrä siirtää maakunnalliset valtaoikeudet huomenna uudelle hallitukselle, joka puolestaan aloittaa työnsä torstaina.

Rauhan kannattajia Pohjois-Irlannissa

Hallituksen muodostaminen onnistui maakunnan parlamentissa lopulta, vaikka protestanttien äärisiipeä edustava Demokraattinen unionistipuolue DUP yritti estää kaikin tavoin Irlannin tasavaltalaisarmeijan IRA:n poliittisen siiven Sinn Feinin tulon hallitukseen.

Eniten närää herätti Sinn Feinin johtohahmon Martin McGuinnessin valinta kouluasioista vastaavaksi ministeriksi. McGuinessin arvellaan olleen aktiivinen IRA:n jäsen ja viranomaiset epäilivät hänen osallistuneen takavuosina terrori-iskuihin. Uutta hallitusta johtaa suurimman protestanttipuoleen, Ulsterin unionistien (UUP) puheenjohtaja David Trimble. Hänen varamiehenään on maltilliseen katolilaiseen sosiaalidemokraattiseen SDLP-puolueeseen kuuluva Seamus Mallon. Loput kymmenen ministerinpaikkaa jakautuvat siten, että UUP:llä ja SDLP:llä on molemmilla hallussaan kolme salkkua ja DUP:llä sekä Sinn Feinillä kummallakin kaksi.

"Historiallinen päivä"

Britannian tiedotusvälineissä päivää ylistettiin historialliseksi.
-Demokratia palautetaan Pohjois-Irlantiin muutaman päivän sisällä, The Times -lehti julisti pääkirjoitussivullaan.

Jos kaikki sujuu suunnitellusti, Pohjois-Irlannin itsehallinto astuu voimaan torstaina ja maakuntahallituksesta tulee tällöin toimintakykyinen. Yhteishallitus on yksi puolitoista vuotta sitten solmitun Pohjois-Irlannin rauhansopimuksen kulmakiviä. Sopimuksen toteuttamista on kuitenkin viivästyttänyt etenkin kiista Irlannin tasavaltalaisarmeijan IRA:n aseiden luovuttamisesta.

Hallituksen muodostaminen kävi mahdolliseksi, kun Ulsterin unionistipuolue UUP viikonloppuna näytti rauhanprosessin etenemiselle vihreää valoa. UUP:n kanta oli kuitenkin vasta alustava, ja puolue kokoontuu pohtimaan asiaa uudelleen helmikuussa. Puolueen johtaja David Trimble oli aiemmin vaatinut, että IRA:n sissien on alettava luovuttaa aseitaan ennen kuin UUP voi osallistua Pohjois-Irlannin hallitukseen yhdessä Sinn Feinin kanssa. Äskettäin solmitun kompromissiratkaisun mukaan yhteishallitus muodostetaan ensin, mutta heti tämän jälkeen IRA nimittää edustajan aloittamaan neuvottelut aseiden luovuttamisesta.

UUP vaati viikonloppuna pitämässään kokouksessa, että IRA:n on alettava luovuttaa aseitaan helmikuuhun mennessä. Muussa tapauksessa Trimble uhkasi erota maakuntahallituksen pääministerin paikalta. Sinn Feinin johtaja Gerry Adams korosti myöhään eilen, että useita kiistakysymyksiä oli vielä ratkaisematta Pohjois-Irlannin parlamentin maanantaisen istunnon edellä. Adams myös arvosteli Trimbleä erouhkailusta, jotka hänen mukaansa eivät kuuluneet alkuperäiseen sovitteluratkaisuun.

Holkeri: Merkittävä askel

Valtioneuvos Harri Holkeri totesi tänään, että kysymys aseiden luovuttamisesta on ollut ehdottomasti kaikkein vaikein Pohjois-Irlannin rauhanneuvotteluissa.
-Nyt näyttäisi olevan olevan syntymässä ratkaisu, joka vie rauhanprosessia merkittävällä tavalla eteenpäin, hän arvioi. Holkeri toimi kansainvälisessä sovittelukomissiossa, joka johti Pohjois-Irlannin rauhansopimukseen huipentuneita neuvotteluja. Holkeri sanoi pitävänsä hyvin merkittävänä sitä, jos aseiden luovuttaminen todella pääsee alkuun ensi vuoden puolella. Tämä olisi hänen mukaansa ratkaiseva askel kohti olojen normalisointia maakunnassa. Vaikka neuvoteltavaa riittääkin, Holkeri sanoi uskaltavansa melkein jo puhua läpimurrosta.

Pohjois-Irlannin rauhansopimus solmittiin huhtikuussa 1998, ja pian tämän jälkeen rauhansopimus hyväksyttiin kansanäänestyksissä Irlannissa ja Pohjois-Irlannissa. Holkeri ei pidä merkillisenä sitä, että rauhansopimuksen käytännön toteuttaminen on venynyt.
-Kun kysymyksessä on vähintään 800 vuotta vanha riita, ei nopeita ratkaisuja voi edellyttää, hän tähdensi.
(STT-DPA-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat