Pohjois-Irlannissa pidätetty pommi-iskusta epäiltyjä

Pohjois-Irlannin ja Irlannin poliisit ovat pidättäneet useita ihmisiä, joiden epäillään sekaantuneen elokuussa Pohjois-Irlannissa tehtyyn pommi-iskuun. Pohjois-Irlannin poliisi on pidättänyt kuusi ihmistä ja Irlannin poliisi on ottanut talteen kolme miestä. Pidätettyjen epäillään sekaantuneen Omagh'n iskuun, jossa kuoli 29 ihmistä.

-Poliisi on pidättänyt useita henkilöitä, joiden epäillään sekaantuneen Tyronen alueella tapahtuneeseen vakavaan rikokseen, Pohjois-Irlannin poliisin edustaja kertoi tänään. Omagh'n kaupunki sijaitsee Tyronen alueella.

Irlannin poliisi kertoi pidättäneensä kolme 19-34-vuotiasta miestä Pohjois-Irlannin rajalla sijaitsevassa Monagh'n kaupungissa. Poliisin mukaan Irlannissa tehdyt pidätykset liittyvät kastanjanruskean auton varastamiseen. Elokuun 15. päivänä räjähtänyt pommi oli asetettu kyseiseen autoon. Turvallisuuslähteiden mukaan Pohjois-Irlannin poliisi on puolestaan pidättänyt kuusi ihmistä.

Autopommin räjähdyksessä Omagh'n liikekeskustassa kuoli yhteensä 29 ja loukkaantui noin 220 ihmistä. Tasavaltalainen terroristiryhmä Todellinen IRA on ilmoittanut tehneensä iskun. Pidätykset olivat ensimmäisiä, jotka on tehty terrorismin vastaisten lakien koventamisen jälkeen.
(STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat