Pohjois-Irlannille jälleen itsehallinto

Britannian Pohjois-Irlannin asiain ministeri John Reid on allekirjoittanut määräyksen, joka palauttaa maakunnalle itsehallinnon keskiyöllä. Reid allekirjoitti määräyksen tavattuaan sitä ennen Irlannin ulkoministerin Brian Cowenin.

Itsehallinto keskeytettiin perjantaina, kun Pohjois-Irlannin protestantit ja katolilaiset eivät päässeet määräajassa sopuun Irlannin tasavaltalaisarmeijan IRA:n aseiden luovuttamisesta. Itsehallinnon keskeyttäminen oli tekninen toimenpide, jolla osapuolille saatiin kuusi viikkoa lisäaikaa sopia kiistansa. Näin saatiin lykättyä myös määräaikaa, johon mennessä itsehallinnolle oli määrä valita uusi protestanttinen johtaja.
Edellinen johtaja Ulsterin unionistien David Trimble erosi tehtävästä viime kuussa ja ilmoitti samalla, ettei puolue täytä tehtävää ennen, kuin IRA aloittaa aseiden luovuttamisen. Mikäli itsehallintoa ei olisi keskeytetty, Britannian olisi pitänyt hajottaa Pohjois-Irlannin itsehallintoparlamentti ja järjestää uudet vaalit. Uusien vaalien mahdollisuus arvelutti sekä Britanniaa että Irlantia, koska Britannian parlamenttivaaleissa kesäkuussa kovan linjan puolueet menestyivät hyvin Pohjois-Irlannissa.

Aseiden luovutuksesta syntyneen kiistan lisäksi Pohjois-Irlannin osapuolet ovat erimielisiä maakunnan poliisivoimien uudistamisesta ja Britannian sotilaallisen läsnäolon vähentämisestä.

(STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat