Pohjavesien vähyys koettelee yhä etelärannikkoa ja Varsinais-Suomea

Pohjavesien niukkuus vaivaa yhä koko maata. Kevään sateista huolimatta veden pinta on keskimäärin puolisen metriä tavanomaista alempana.

Vaikein tilanne on etelärannikolla ja Varsinais-Suomessa, jossa muutenkin pienten pohjavesilähteiden ehtyminen vaikeuttaa kuntien vedensaantia. Säännöstely uhkaa nyt erinomaisesta veden laadustaan tunnettua Saloa.

Pitkä kuivuus on ajanut Salon vesihuollon samaan jännitystilanteeseen kuin monet Turun lähikunnat jo viime talvena. Varsinais-Suomen pienistä pohjavesilämpäreistä riippuvat vesilaitokset elävät pitkittynyttä kriisiä. Nyt on Salossakin tuotu julki säännöstelyn mahdollisuus. Veden pinta on ennen kokemattoman alhaalla kaupungin kymmenessä pohjavesilähteessä.

- Toistaiseksi olemme voineet toimia vapaaehtoisen rajoittamisen tietä. Jos sateita ei, niinkun tänään nyt kuitenkin tulee onneksi, niin ei ei sitten jatkossa saada, niin silloin tietysti täytyy harkita voimakkaampia otteita, kaupunginarkkitehti Jarmo Heimo Salon kaupungilta kertoo.

Salon ongelmat ovat osaksi perua naapurikunta Halikon vielä vakavammasta vesipulasta. Heimo myöntää, että koko talousalueen vesihuollon kriisivalmius on huono. Viimeisenä hätäkeinona Salossa on pohdittu Salojoen mutavellin puhdistamista juomavedeksi.

- Salo on kuitenkin rakentanut oman vesihuoltonsa pohjaveden käytön varaan ja sen muuttaminen sitten pintaveden käyttöön olisi sitten aika iso muutos ja sitä ei ensimmäisenä ainakaan tulla harkitsemaan, Heimo kertoo.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 23.07.2003).

Lue myös:

    Uusimmat