Pohjavesi alhaalla etenkin Etelä-Suomessa

Pohjaveden pinta on laskenut heinäkuussa nopeasti erityisesti Etelä-Suomen rannikkoseuduilla. Pinta on pudonnut alle keskimääräisen tason suuressa osassa maata, kertoo Suomen ympäristökeskus tiedotteessaan.

Selvästi tavallista alempana pohjavesi on edelleen maan etelä- ja länsiosissa. Tilanne on pahin rannikolla. Sen sijaan Itä- ja Pohjois-Suomessa pohjavesi on keskimääräisellä tasolla tai hieman sen yli. Pohjaveden vähyys on ongelma lähinnä haja-asutusalueilla. Yksittäisiä kaivoja on kuivunut Satakunnassa, Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla ja Kaakkois-Suomessa.

Jos helteet jatkuvat elokuulle, kaivoja saattaa kuivua myös muualla kuin rannikkoseudulla. Vesijohtoveden saatavuuteen pohjaveden vähäneminen ei kuitenkaan vaikuta. Pohjaveden pinta laskee edelleen, kunnes runsaat sateet täydentävät pohjavesivarastoja. Lähipäiviksi ennustetut vähäiset sateet eivät kuitenkaan auta pohjavesitilannetta.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat