Mainos

Pohjanmaan tulvahuippu lähenee

Kevään tulvat eivät toistaiseksi ole aiheuttaneet suuria vahinkoja. Maa- ja metsätalousministeriön vesihallintojohtaja Kai Kaatra arvioi, että korvattavia vahinkoja on aiheutunut jonkin verran.

Vesi on tulvinut muutamien talojen kellareihin Perniössä Varsinais-Suomessa. Tällä hetkellä vesi uhkaa joitakin taloja Merikarvianjoella Länsi-Suomessa.

Pohjanmaan vahingoista ei ole vielä tietoa, mutta siellä tulvauhka näyttää hellittävän. Sekä Lapuanjoella että Kyrönjoen yläjuoksulla vesi laskee ja loputkin jäät ovat liikkeellä.

Sen sijaan Kyrönjoen alaosaa uhkaa yhä tulvavaara. Jäät etenivät perjantaina melkein merelle, mutta Mustasaaressa muodostui jääsuma lähelle laskupaikkaa.

Vettä pidetään pois hiekkasäkeillä. Lisäksi jäätä aiotaan särkeä merellä, jotta suma pääsisi sinne.

Vakuutusyhtiöt eivät korvaa tavallisten kevättulvien vahinkoja. Vakavista tulvavahingoista voi hakea korvausta valtiolta.

Vireillä on kuitenkin uusi laki, joka siirtäisi korvaukset yksityisiin vahinkovakuutuksiin. Muutos astuisi voimaan vuoden 2014 alussa.

(MTV3 - STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.