Pohjanmaa on tällä hetkellä maailman pohjoisin lumeton alue

Maapallon pohjoisimmat lumettomat alueet löytyvät Länsi-Suomesta.

Eteläisen ja läntisen Suomen vähäisen lumen taustalla ovat talven ajan puhaltaneet lauhat lounais- ja länsivirtaukset sekä pääosin sula Itämeri.

– Tyypillisesti pohjoisimmat lumettomat alueet löytyvät tähän aikaan vuodesta Etelä-Norjasta ja Etelä-Ruotsista sekä Norjan ja Etelä-Alaskan rannikkoalueilta. Normaalisti koko Suomessa pitäisi vielä olla lumipeite, toteaa MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas.

Etelä- ja lounaisrannikolta lumi häviää keskimäärin maalis-huhtikuun vaihteessa. Lapissa lunta on vielä paikoin reilusti, Kilpisjärvellä 141 senttimetriä.

Keskisen Suomen korkeudella samoilla leveysasteilla lunta on kaikkialla muualla paitsi Suomessa ja kapealla kaistaleella Itä-Ruotsin rannikolla.

– Heti Venäjän puolelta samoilta leveysasteilta löytyy lähes puolen metrin hankia. Manneralueilla lunta on ympäri maapallon tyypillisesti puolen metrin verran. Ainoa poikkeus on Etelä-Alaska, joskin sielläkin lunta on vähintään kymmenen senttimetriä, toteaa Markus Mäntykannas.

Lunta löytyy myös Yhdysvalloista ja Etelä-Kanadasta, missä kevään pitäisi olla jo pitkällä. Yhdysvaltojen pohjoisissa osavaltioissa lunta on 20-30 senttimetriä, Etelä-Kanadassa tätäkin enemmän.

– Jos alueita verrataan leveysasteiltaan Eurooppaan, pitäisi lunta olla täällä Etelä-Ranskassa ja Etelä-Saksassa asti, toteaa Markus Mäntykannas.

Yhdysvaltojen lumisuuden ja kylmyyden on tänä talvena aiheuttanut pitkään vallinnut suursäätyyppi, jossa arktista ilmaa on päässyt tavallista etelämmäs.

Suomen ja maailman säätietoja MTV:n sääsivustolla.






Lue myös:

    Uusimmat