PN huolestunut lasten oikeuksista

Pohjoismaiden neuvosto on huolestunut lasten olojen ja oikeuksien heikkenemisestä Pohjolan lähialueilla. Euroopan neuvostossa Strasbourgissa vieraillut PN:n puheenjohtajisto kutsui tänään EN:n osallistumaan kuluvan vuoden aikana järjestettävään lasten oikeuksia käsittelevään konferenssiin.

Konferenssin tavoitteena on aloittaa poliittinen prosessi, jolla lasten ja perheiden oloja voidaan parantaa Itämeren alueella. PN huomauttaa, että kaikki kolme Baltian maata ovat ratifioineet YK:n lasten oikeuksia koskevan yleissopimuksen. Ne eivät ole kuitenkaan vielä täyttäneet velvollisuuttaan raportoida lapsisopimuksen soveltamisesta.

PN:n puheenjohtajisto kiitteli Euroopan neuvoston uutta yleissopimusta, joka turvaa kaikkien yksilöiden oikeuden kansalaisuuteen. Sitä luonnehditaan uudeksi virstanpylvääksi ihmisoikeustyössä. Baltiassa on paljon valtiottomia lapsia, joiden on vaikea saavuttaa kansalaisoikeutta tiukkojen määräyksien vuoksi. Yksikään Baltian maa ei vielä ole ratifioinut sopimusta. Suomesta PN:n puheenjohtajiston vierailulla olivat mukana Jarmo Wahlström (vas.) ja Mats Nyby (sd.)

Suomelle kolme varapuheenjohtajuutta

EN:n Suomen valtuuskunnan puheenjohtaja Mikko Elo (sd.) on valittu talous- ja kehitysasioita käsittelevän Euroopan neuvoston komitean ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi. Varapuheenjohtajan paikan saivat myös Ahvenanmaan edustaja Gunnar Jansson oikeudellisten ja ihmisoikeusasioiden komiteassa sekä Martti Tiuri (kok.) tiede- ja teknologiakomiteassa. Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous on päättänyt perustaa uuden tasa-arvokysymyksiin keskittyvän komitean. Sen jäseneksi on ehdolla Suomen valtuuskunnasta Kaarina Dromberg (kok.).
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat