Planin työntekijöitä kuoli hyökkäyksessä Pakistanissa

Kolme paikallista kehitysyhteistyöjärjestö Planin työntekijää on saanut surmansa hyökkäyksessä Mansehrassa Pakistanissa. Lisäksi yksi työntekijä on haavoittunut vakavasti, kerrotaan järjestöstä.

Noin kymmenen miehen ryhmä astui Planin paikalliseen toimistoon ja avasi siellä tulen. Samalla he laukaisivat kolme räjähdettä.Mitään ennakkovaroitusta iskusta järjestö ei saanut, eikä sen motiivista ollut heti tietoa.

Plan on työskennellyt Mansehran alueella Pakistanin luoteisosassa yli vuosikymmenen ajan, pääosin paikallisin voimin. Suomalaisia työntekijöitä alueella ei ole, kertoo viestintäpäällikkö Marja-Leena Suvanto Plan Suomi Säätiöstä.

Plan Suomi tukee osana kansainvälistä järjestöä peruskoulujärjestelmän jälleenrakennusta Mansehrassa, jossa valtaosa kouluista vaurioitui vuoden 2005 maanjäristyksessä käyttökelvottomiksi. Erityisesti tuetaan tyttöjen koulutusta.

Alueella toimivia avustusjärjestöjä vastaan on hyökätty ennenkin, mutta uutistoimisto Reutersin mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta kun ihmisiä on surmattu.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat