Pk-yritykset arvioivat: Talous alkanut vahvistua

Pienten ja keskisuurten yritysten näkymistä voi ensi kertaa muutamaan vuoteen kertoa hyviä uutisia, iloitsee Suomen Yrittäjien ekonomisti Petri Malinen.

Tuoreen suhdannebarometrin mukaan pk-yritysten suhdanneodotukset ovat hienoisesti kohentuneet kaikilla päätoimialoilla, selvimmin vientivetoisessa teollisuudessa.

Usko tulevaan on kuitenkin vielä heiveröistä, sillä yrityksille ei ole ehtinyt kertyä todellista näyttöä tilanteen paranemisesta. Odotukset kohdistuvat lähinnä loppuvuoteen.

– Vientimarkkinoilla kysyntä on jo elpymässä. Kotimarkkinoilla tilanne on yhä haastava, ja toimialojen väliset erot ovat kasvaneet, Malinen sanoi barometrin julkistustilaisuudessa.

Suhdanteiden paranemista odottaa nyt kolmannes kaikista pk-yrityksistä, ja puolet ennakoi niiden pysyvän tänä vuonna ennallaan. Teollisuudessa parempiin aikoihin uskovia on jo lähes 40 prosenttia, rakentamisessa vain runsas neljännes.

Investointeja mietitään 

Tulevaisuudenuskon viriämisestä kertoo myös se, että entistä useammat pk-yritykset kertoivat suunnittelevansa uusia investointeja. Niiden virkoaminen on kuitenkin hidasta, eikä henkilöstön määrä pk-yrityksissä tänä vuonna juuri kasva. 

– Suomeen tehtäviä investointeja kannustaisi luottamus siihen, että julkinen talous tasapainotetaan supistamalla menoja. Hallituksen pitäisi kuitenkin ajoittaa säästöt niin, että ne vaurioittavat lyhyen aikavälin kasvua mahdollisimman vähän, Malinen sanoi.

Veroja ei pk-yrittäjien mielestä saa korottaa, sillä se olisi kasvulle ja työllisyydelle pahinta myrkkyä.

Myös Finnveran toimitusjohtaja Pauli Heikkilä kertoi aistineensa pk-yrityksissä pitkästä aikaa optimismia ja positiivisuutta. Kasvuhakuisia yrityksiä on entistä enemmän. Se ei kuitenkaan näy vielä rahoituksen kysynnässä.

Suomen Yrittäjät, Finnvera ja työ- ja elinkeinoministeriö keräävät pk-yritysten odotuksia luotaavan suhdannebarometrin kahdesti vuodessa. Kyselyyn vastasi joulu-tammikuussa noin 4400 yritystä eri puolta maata.

Alueelliset erot suhdannenäkymissä ovat suuria. Optimistisimmat yrittäjät löytyvät Helsingin seudulta ja Kymenlaaksosta, synkimmät Pohjois-Karjalasta.

Lue myös:

    Uusimmat