Pizzamafian ulkomaalaiset uhrit avautuivat karuista oloistaan poliisille: Ylipitkiä työpäiviä ilman lomia, tuntipalkka alle kaksi euroa – "Työnantaja hommasi itselleen orjia"

MTV Uutiset selvitti: Näin toimi Suomen kohuttu pizzamafia 5:45
MTV Uutisten rikostoimittaja Tiia Palmén selvensi, miten Oulun pizzamafia toimii MTV Uutiset Liven haastattelussa.

Oulun käräjäoikeudessa alkaa syksyllä kohutun ja laajan pizzamafiajutun käsittely. Juttu liittyy kokonaisuuteen, jossa on aiempina vuosina tutkittu useita maahanmuuttajataustaisen suvun pizzeriatoimintaan liittyviä väkivalta- ja talousrikoksia useilla eri paikkakunnilla.

Jutussa on yhteensä 22 syytettä ja viisi syytettyä. Yksi syytteistä koskee kiskonnantapaista työsyrjintää ja siitä syytetään kahta päätekijää. Useat ulkomaalaiset työntekijät joutuivat syytteiden mukaan huomattavan epäedulliseen asemaan taustansa perusteella pizzamafian uhrina.

Ulkomaalaiset työntekijät kertoivat lohduttomat tarinansa poliisille esitutkinnassa.

Lupauksia ei pidetty

Ulkomaalaisten tarjoilijoiden huono kohtelu lähti selviämään, kun 31-vuotias kokki vei asian poliisille työskenneltyään ensin yhdessä turkkilaismiehen omistamassa ravintolassa huonoissa oloissa ja alipalkattuna jonkin aikaa. Miestä kuulusteltiin lokakuun lopussa 2011.

31-vuotias kokki saapui Suomeen Kreikasta töiden perässä. Hän näki Kreikassa ilmoituksen sanomalehdessä, jossa haettiin kokkia Suomeen. Hän haki paikkaa ja kuukauden kuluttua hänelle soitettiin ja pyydettiin töihin.

Työnantaja lupasi maksaa lennot Suomeen. Lisäksi miehelle luvattiin ilmainen asunto paikan päällä.

Mies lensi Suomeen syyskuun alussa 2011. Ravintoloitsijat pyysivät miestä ostamaan itse lentolipun ja he maksaisivat sen sitten takaisin. Lippua ei koskaan maksettu hänelle.

Etukäteen sähköpostitse oli sovittu, että työpäivät olisivat 10-tuntisia. Työnantaja ei kuitenkaan kertonut miehelle etukäteen, minä päivinä tämä työskentelisi.

Töitä joka päivä

Suomeen saavuttuaan mies teki työnantajan kanssa kirjallisen sopimuksen, jossa sovittiin, että hän tekee 111 tuntia töitä kolmessa viikossa. Palkaksi kirjattiin noin 1 600 euroa kuussa. Työpäiviä olisi viikossa kuusi.

– Käytännössä tein töitä viikon joka päivä. Kun 111 tuntia oli tullut täyteen, ajattelin, että luonnollisesti niistä ylimenevistä tunneista myös maksetaan. Keittiössä kaikki muut paitsi työnantajan serkku työskentelivät samalla tavalla kuin minä, mies kertoi poliisille.

Miehen mukaan ravintolassa oli myös töissä irakilainen, jolla ei ollut edes passia. Osa työntekijöistä nosti sosiaalitoimistosta rahaa ja miehen mukaan he tekivät töitä ilman verokorttia.

– Nähtävästi heille maksettiin vielä huonommin, kun he työskentelivät ainakin 12 tuntia päivässä. He saivat ehkä noin 1000 euroa palkkaa ja he pyysivät jatkuvasti minulta rahaa lainaksi.

Työntekijät kuin orjia

Jonkin ajan päästä miehelle annettiin tehtäväksi toimia keittiön johtajana. Hän sai muuttaa menua ja tehdä uusia reseptejä. Mies puuttui myös keittiön puhtauteen, koska siellä oli likaista.

Palkkapäivänä miehelle oli kertynyt työtunteja noin 275, mutta palkka maksettiin vain 111 tunnista.

Työntekijä pyysi ravintolan omistajaa maksamaan kaikista tunneista, mutta työnantajan mukaan hänellä ei tuolloin ollut rahaa, vaan hän maksaisi siitä myöhemmin.

– Hän vastasi, että jos tämä ei miellytä, voit lähteä menemään. Mene takaisin Kreikkaan! turkkilaismies oli huutanut.

Kokki ihmetteli, että työnantajalla oli varaa ostaa uusi liikekiinteistö ja perustaa uusi ravintola, mutta ei varaa maksaa palkkaa työntekijöilleen.

Miehen mukaan ravintolassa työskentelevät tarjoilijat toimivat laillisesti ja tekivät vuorotöitä. He olivat suomalaisia naisia. Sen sijaan keittiössä työskentelevät ulkomaalaiset miehet tekivät kaikki pitkiä päiviä pienellä palkalla.

– Yleinen ilmapiiri työpaikassa oli epäinhimillinen. Erityisesti kokeille työskentelyolosuhteet olivat todella surkeat. Ymmärsin, että työnantaja oli hommannut itselleen orjia, kokki kertoi poliisille.

Turkkilaismies suuttui ja uhkaili

Miehen tarkoitus oli palata Kreikkaan, mutta hänellä ei ollut varaa edes lentolippuihin. Hän oli yhteydessä Kreikan suurlähetystöön Suomessa, josta hänet neuvottiin poliisin luo.

Mies sai asianajajan, joka vaati palkkasaatavia miehen työnantajalta. Ravintoloitsija ei vaatimuksiin edelleenkään suostunut, mutta hän suuttui saatuaan selville poliisitutkinnasta.

– Hän on soitellut minulle ja lähettänyt tekstiviestejä, joissa hän uhkailee minua. Jopa tappamisella hän on uhannut. Tämän takia en enää uskalla liikkua ulkona, kaupungilla ja keskustassa, kokki kertoi poliisikuulusteluissa lokakuussa 2011.

Töitä kaksi kertaa sovittua enemmän

Poliisi kuulusteli toista huonosti kohdeltua, 48-vuotiasta kreikkalaista kokkia toukokuussa 2014.

Mies saapui Ouluun Kreikasta kahden muun miehen kanssa huhtikuun lopulla 2012. Hän jatkoi matkaansa Rovaniemelle töihin, kaksi muuta jäi Ouluun.

48-vuotias mies ehti olla Rovaniemellä töissä vain kuukauden, kunnes hänet tarvittiin töihin Ouluun.

Miehelle ei edes tehty kirjallista työsopimusta, vaan hänelle annettiin vain tyhjä paperi, jossa oli tunnusnumero. Työnantaja käski miehen allekirjoittamaan sen.

– Olen jälkeenpäin ymmärtänyt, että tämä ei ollut oikein, hän sanoi poliisille.

Etukäteen miehelle oli luvattu palkkaa puhtaana käteen 1 600 euroa, yksi vapaapäivä viikossa, 8 tunnin työpäivät ja asunto. Töiden alettua miehelle maksettiin kuitenkin vain 1 400 euroa ja työpäivät olivat huomattavasti pidempiä kuin 8 tuntia.

– Tein töitä todellisuudessa lähes kaksinkertaisesti, noin 68 tuntia viikossa. Palkan sain pankin välityksellä, mutta myöhässä. Tämän takia jouduin aina maksamaan vuokrani myöhässä.

Työnantaja maksoi miehen asunnosta 250 euroa ja samassa asunnossa asui myös toinen ravintolan työntekijä.

Lomia ei saanut pitää

Kokin mukaan ravintoloiden nimet vaihtuivat usein. Erikoista oli myös, kun tarkastaja tuli käymään ravintolassa, niin pomo esitteli itsensä tälle väärällä nimellä.

Alussa asiat oli organisoitu ravintolassa hyvin ja työvuorot oli kirjattu ylös. Kuitenkin kun mies kysyi lomista, hänelle kerrottiin, ettei hän ole oikeutettu lomaan ensimmäisenä vuonna lainkaan.

Ravintolassa työt alkoivat usein aamulla jo puoli kahdeksalta ja päättyivät iltayhdeksältä. Lauantaisin päivät alkoivat hieman kahdeksan jälkeen ja päättyivät iltakymmeneltä.

– Olin kokkina, hoidin ruokien valmistuksen, pesin ja siivosin myös ravintolaa. Tein lisäksi ostoslistoja seuraaville päiville, mies kertoi kuulusteluissa.

Miehen mukaan ravintolassa ei ollut mitään työvuoroja.

– Kaikki työskentelivät aamusta iltaan saakka. Meillä oli yleensä yksi vapaapäivä viikossa ja se sovittiin suullisesti.

Poikkeuksen tekivät kuitenkin suomalaiset tarjoilijat, jotka olivat pääsääntöisesti töissä vain noin 7 tuntia päivässä.

Työajasta ei pidetty mitään kirjanpitoa. Lomia ei myöskään voinut pitää eikä niitä korvattu rahana.

– Sain työsuhteeni loppupuolella tietää suomalaisilta työntekijöiltä, että lomaoikeudet ovat olemassa ja liikkeessä täytyy olla paperi, jossa lomani lukee.

"Huonointa toimintaa koskaan"

Mies työskenteli ravintoloissa huhtikuusta 2012 maaliskuuhun 2014. Yhden työvuoron aikana keittössä oli kolme työntekijää ja yksi toimi tarjoilijana.

Miehen työt ravintolassa päättyivät siihen, kun hän oli lähdössä sopimuksen mukaan lomalle. Pomo antoi hänelle tuolloin paperin allekirjoitettavaksi.

– En halunnut allekirjoittaa sitä, koska en ymmärtänyt sitä. Vein paperin PAM:iin ja se oli työsopimuksen irtisanominen ja uudelleen töihin ottaminen.

– Ravintolan toiminta oli huonointa, mitä olen koskaan nähnyt. Sanoin sen työnantajallekin. Suurimmat ongelmat liittyivät palkkojeni toistuvaan myöhässä maksamiseen ja siihen, että minulle maksettiin selvästi liian vähän palkkaa tehtyihin tuntimääriin verrattuna. Töiden tekeminen oli hyvin raskasta ja stressaavaa.

Miehen mukaan työskentelyolosuhteet olivat huonot, töitä oli liikaa eikä taukoja ollut. Syömäänkin joutui seisaaltaan.

"Minua käytettiin hyväksi"

26-vuotias nigerialaismies tuli Suomeen marraskuun lopussa 2010 ja hän haki turvapaikkaa Helsingissä.Tuolloin hän oli vielä alaikäinen. Viranomaiset siirsivät miehen Oulun vastaanottokeskukseen, missä hän oleskeli maaliskuuhun 2012. Silloin hän muutti töihin Tampereelle.

Nigerialaismies työskenteli nyt rikossyytteiden kohteena olevan pizzamafian kahdessa eri ravintolassa lokakuussa 2011 elokuuhun 2012. Mies oli ensin töissä Oulussa, mutta ravintolan omistanut turkkilaismies siirsi miehen Tampereelle.

Nigerialaismies toimi ravintoloissa tiskaajana. Ravintolassa hänet pyydettiin allekirjoittamaan paperi, jonka kerrottiin olevan työsopimus.

– En ymmärtänyt sen sisältöä ja palkasta ei puhuttu mitään. Tämä työsopimus oli pelkkä paperi. Turkkilaismies lupasi minulle 30 €/päivä, mutta työsopimuksessa oli tuntipalkaksi merkitty yli 9 euroa tunti.

Miehelle maksettiin kuitenkin viiden kuukauden aikana vain yhteensä 1500 euroa palkkaa käteen.

–Minulla ei ollut mitään käsitystä suomalaisesta työlainsäädännöstä eikä mitään käsitystä työntekijän oikeuksista. Minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, paljonko Suomessa maksetaan palkkaa päivässä tai kuukaudessa ja millä tavalla palkat maksetaan, mies kertoi poliisille.

Mies ei myöskään tiennyt, että hänellä olisi oikeus vapaapäiviin.

– Näin jälkeenpäin koen, että minua käytettiin hyväksi ravintolassa. Tämä hyväksikäyttö ilmenee vakavimmin huomattavan pienenä palkanmaksuna ja todellisten palkkojen maksamatta jättämisenä suhteessa työaikaan, mies kertoi poliisille.

Tuntipalkka alle kaksi euroa

Yksi ravintoloissa työskennelleistä ulkomaalaisista oli Suomeen maaliskuussa 2011 saapunut irakilaismies. Mies tuli Suomeen turvapaikanhakijana.

Mies pääsi ystävänsä avulla töihin pizzeriaan Oulussa.

– Kreikkalaisen kokin kanssa teimme todella paljon töitä, pitkiä päiviä ja monta päivää putkeen. Pomo on pihi ja hän rakastaa rahaa, mies kertoi poliisikuulusteluissa kevättalvella 2014.

Ravintolan omistanut turkkilaismies oli usein ravintolassa, mutta hän istui huoneessaan tietokoneella.

– Hän huusi meille ja komensi meitä tekemään töitä.

Irakilaismies sai palkkaa 25 euroa päivässä. Työaika oli aamukahdeksasta iltakymmeneen ja joskus venyi myöhemmäksi. Myös viikonloppuisin oli töitä. Miehen keskimääräinen tuntipalkka oli siis vain 1,79 euroa.

– Meillä ei ollut varsinaisia taukoja. Me söimmekin vain nopeasti seisaaltaan, kun piti kiirehtiä tekemään töitä.

Yhtenä päivänä kun irakilaismies pyysi saada palkkansa, joka maksettiin jokaisen päivän päätteeksi, turkkilaismies ei suostunut antamaan sitä, vaan käski tätä lähtemään. Siihen loppuivat irakilaismiehen työt ravintolassa.

Turkkilaismies kiistää

Ravintoloiden omistaja ja koko pizzamafiajutun pääsyytetty turkkilaismies kiistää rikokset. Mies on asunut Suomessa vuodesta 2002.

Poliisi kuulusteli häntä ensimmäisen kerran elokuussa 2014.

– En ole syyllistynyt rikoksiin. Olen tehnyt parhaani ja auttanut ihmisiä ja työllistänyt heitä, mies kertoi.

Kuulusteluissa mies vieritti syitä muiden yhtiökumppaniensa niskaan ja sanoi näiden hoitaneen työsopimusten sisällön. Mies sanoi, että ulkomaisten työntekijöiden väitteet alipalkkauksesta ja liian pitkistä työpäivistä eivät pidä paikkaansa.

Jutussa on syytettyinä tämän pääepäillyn turkkilaismiehen lisäksi hänen turkkilaisveljensä, kaksi suomalaisnaista ja heidän oululainen lakimiehensä.

Päätekijöille vaaditaan vankeutta

Jutun 22 syytettä ovat rikosnimikkeiltään kiskonnantapainen työsyrjintä, kaksi törkeää velallisen epärehellisyyttä, viisi törkeää kirjanpitorikosta, kolme törkeää veropetosta, kuusi rekisterimerkintärikosta, veropetos, kirjanpitorikos, törkeä petos ja petos.

Syyttäjä vaatii syksyllä alkavassa oikeudenkäynnissä pääepäiltynä olevalle turkkilaismiehelle neljän ja puolen vuoden mittaista vankeusrangaistusta.

Miehen yhtiökumppanille, oululaisnaiselle syyttäjä vaatii kolmen vuoden ja kuuden kuukauden pituista vankeusrangaistusta. Nainen oli aiemmin avoliitossa pääsyytetyn kanssa ja heillä on yhteinen lapsi.

Oululaiselle varatuomarille syyttäjä vaatii kahden vuoden ja yhden kuukauden pituista vankeusrangaistusta.

Toiselle syytettynä olevalle turkkilaisveljekselle ja toiselle suomalaisnaiselle syyttäjä vaatii sakkorangaistuksia. Heitä syytetään vain rekisterimerkintärikoksista.

Lue myös:

    Uusimmat