Pitkien ulkomaanmatkojen suosio hiipunut

Suomalaisten ulkomaanmatkailu hiipui viime vuoden viimeisellä neljänneksellä. Yli kolme päivää kestävien matkojen määrä väheni noin 10 prosenttia edellisvuodesta. Suomeen suuntautuva matkailu sen sijaan kasvoi tammikuussa lähes kolmanneksella.

Lyhyet, korkeintaan kolmen päivän ulkomaan visiitit sitä vastoin lisääntyivät, mikä nosti matkojen kokonaismäärää neljä prosenttia edellisvuodesta. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen tänään julkistamasta matkailututkimuksesta. Tutkimusta varten haastateltiin tammikuun lopussa 2100 henkilöä.

Suomalaiset tekivät loka-joulukuussa vajaat 300 000 yli kolmen päivän lomamatkaa ulkomaille. Kolmasosa matkaili Kanarian saarille ja vajaa kolmasosa Välimeren maihin. Turkissa ja Lähi-Idässä lomailtiin edellisvuotta harvemmin. Lyhyitä, parin päivän matkoja tehtiin 150 000, joista noin puolet suuntautuivat Viroon. Eteläiseen naapurimaahan tehtyjen matkojen määrä kolminkertaistui edellisvuodesta. Sen sijaan Viron päiväristeilyt kiinnostivat edellisvuotta vähemmän. Myös Länsi-Eurooppaan tehtiin entistä enemmän lyhyitä matkoja.

Suomeen suuntautuva matkailu kasvoi kolmanneksen

Suomi kiinnostaa yhä enemmän ulkomaalaisia matkailijoita. Tilastokeskuksen mukaan ulkomaalaisten yöpymiset suomalaisissa majoitusliikkeissä lisääntyivät tammikuussa lähes 30 prosenttia edellisvuodesta. Yöpymisten kokonaismäärä kasvoi 10 prosenttia, kun kotimaiset yöpymisetkin lisääntyivät neljä prosenttia.

Eniten Suomessa matkaili tammikuussa venäläisiä. He yöpyivät maassamme 107 000 kertaa, mikä oli lähes puolet edellisvuotta enemmän. Ranskalaisten yöpymiset lisääntyivät hieman yli 50 prosenttia ja brittien ja hollantilaisten yli 10 prosenttia. Hotellihuoneiden käyttöaste oli hieman yli 40 prosenttia, kun vuotta aiemmin se oli vajaa 40 prosenttia. Korkeimmat huonekäyttöasteet olivat Uudellamaalla ja Kainuussa. Kittilässä hotellihuoneista oli käytössä yli 60 prosenttia ja Helsingissä ja Sotkamossa lähes 60 prosenttia.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat