Keihäänheittäjä Tero Pitkämäki ei ole katkera syytöksistä, joita pituushyppääjä Salim Sdiri on esittänyt häntä kohtaan Rooman keihästurman tiimoilta. Pitkämäki kertoi MTV3:n Tulosruudulle keskustelleensa tapauksesta lauantaina ranskalaisen kanssa.
- Yritettiin sähköpostitse yhteyttä häneen, mutta ei tainnut mennä perille. Viime lauantaina soitin hänelle henkilökohtaisesti. Kyselin vointia ja sitä, miten vammat ovat parantuneet. Mies oli kohtuuhyvällä tuulella ja toivotteli jopa onnea tuleviin kisoihin, Pitkämäki kertoi.
Sdiri sai kylkeensä Pitkämäen heittämän keihään 13. heinäkuuta järjestetyssä Kultaisen liigan kilpailussa. Viime viikolla Sdiri arvosteli tv- ja lehtihaastatteluissa suomalaisheittäjää siitä, että tämä jatkoi kilpailua onnettomuuden jälkeen.
- Onnettomuuden jälkeen oli aika epätietoista touhua. Siinä meni muutama minuutti ettei oikein tiedetty, mitä tapahtui. Sitten aika pian kuitenkin kisajärjestäjä tuli sanomaan, että kyseessä oli vain pintanaarmu. Hän kannusti minua ja muita kilpailijoita jatkamaan kisaa. Sain kilpakumppaneilta tukea jatkaa kisaa. Päätin jatkaa vähän sekavin tuntein vielä kilpailua, Pitkämäki muisteli.
Pitkämäki myönsi, että onnettomuuden jälkeiset viikot ovat olleet hänelle raskaita.
- Ajatukset ovat olleet aika sekaisin ja omatunto koetuksella. Pieniä painajaisiakin on ollut, mutta kyllä tämä tästä parempaan suuntaan on mennyt. Toivottavasti vain Sdiri paranisi, se on tärkeintä nyt, Pitkämäki kiteytti.
(MTV3)