Tero Pitkämäki voitti keihäänheiton Suomen mestaruuden Porin Kalevan kisoissa sunnuntaina komealla tuloksella 87,83 metriä. Tulos on Pitkämäen uran toiseksi paras ja maailman tämän kauden neljänneksi pisin keihäskaari. Pitkämäen kauden kärkitulos on kesäkuinen 91,53.
Keihäsfinaalista ei löytynyt Pitkämäen lisäksi toista 80 metrin ylittäjää. Hopealle heitti Esko Mikkola tuloksella 78,83 metriä ja pronssille Jarkko Koski-Vähälä tuloksella 78,05.
Pitkämäen tulos on uusi Kalevan kisojen ennätys nykyisin käytössä olevalla keihäsmallilla. Entistä kisaennätystä piti hallussaan maailmanmestari Seppo Räty, joka vuonna 1995 Lapualla heitti 87,68.
Pitkämäen nilkka pyörähti loppukilpailun kolmannessa heitossa, mutta Nurmon Urheilijat -99:n heittäjä selvisi onnekseen tilanteesta säikähdyksellä. Uhkaava tilanne ei kovin kauan painanut Pitkämäen mieltä. 22-vuotias viilipytty kiskaisi viidennellä kierroksella parhaan heittonsa 87,83 metriin.
- Eivät tällaiset tulokset vielä tunnu kovin tavanomaisilta, Pitkämäki hymähti Porin kisojen mitalihaastattelijan kömmähdykselle, jossa kyselijä arveli 87:lla alkavan tuloksen tuntuvan rutiinilta juhannuksena syntyneen kauden kärkituloksen 91,53 jälkeen.
Toisen peräkkäisen SM-kullan tuoneen tuloksen arvoa nostaa vielä se, että se syntyi kovan harjoituskauden jäljiltä. Pitkämäki on ollut koko kesän ajan kotimaassa keihäänheiton suuri yksinäinen. Hänen lisäkseen MM-kilpailujen A-rajan 81,80 yli on suven tiimellyksessä päässyt vain kaksi miestä: Esko Mikkola ja Aki Parviainen. Mikkola jäi sunnuntaina Porissa Pitkämäestä täsmälleen yhdeksän metrin päähän (78,83), eikä jaksanut kovinkaan iloisesti muikistella, vaikka viime vuoden hopeasija pysyikin plakkarissa.
- Kunto riittää kyllä yli 80 metrin heittoihin, Mikkola lupasi.
Parviainen ei Porissa heittänyt, vaan keskittyi kilpailemisen sijaan kotona harjoitteluun ja paranteli reilu viikko sitten punkteerattua polveaan.
Pitkämäelle ei tunnu löytyvän kotimaasta vastusta, mutta kovin vähiin ovat jääneet hänen tappionsa ulkomaillakin. Kauden avauskilpailussa Tshekin Ostravassa kesäkuussa Pitkämäen edelle kiilasi Venäjän Sergei Makarov, ja heinäkuussa Rooman Kultaisen liigan kilpailussa Viron MM-mitalimies Andrus Värnik nousi lopussa Pitkämäen edelle. Näiden kahden lisäksi Pitkämäki listaa Helsingin MM-kilpailujen suosikkeihin Norjan Andreas Thorkildsenin, joka yllätti viime kesänä olympiavoitollaan Ateenassa.
- Makarov heitti viikolla yli 90 metriä (90,33), Pitkämäki muistutti.
Pitkämäen oma kisasaldo tältä kaudelta on tuloksellisesti vakuuttava. Ostravassa hän heitti 83,19, Tampereella 83,26, Gävlessä Euroopan cupissa 85,90, Kuortaneella 91,53, Pariisissa 85,95, Roomassa 84,87 ja Porissa 87,83. Ainoa alle 80 metrin jäänyt kilpailu on ollut Kalevan kisojen karsinta, jossa rento 75,89 riitti rikkomaan karsintarajan.
Toinen 90-metrinen haussa
Pitkämäki asetti ennen tätä kautta tavoitteeksi 87,50:n metrin heiton, mutta yllättyi itsekin Kuortaneella juhannuksena syntyneestä kärkituloksesta 91,53. Sen parantamiseen tällä kaudella Pitkämäki ei oikein usko, mutta heittäisi mielellään kauden aikana vielä toisenkin 90-metrisen.
Ennen Helsingin MM-kilpailuja Pitkämäki kilpailee vielä viikon kuluttua maanantaina Helsingin gp-kilpailuissa, jotka tarjoavat heittäjille mahdollisuuden tutustua elokuisen kauden päätapahtuman uusittuun areenaan. Pitkämäki kävi kyllä jo keväällä kokeilemassa Helsingissä.
- Uusi Mondo-pinnoite oli nopea. Tykkäsin, Pitkämäki kertoi.
Kun Pitkämäelle sopivaan heittoalustaan lisätään erinomaisessa ja varmassa kunnossa oleva urheilija ja fanaattinen kotiyleisö, elokuun kymmentenä päivänä heitettävässä MM-kilpailujen miesten keihäsfinaalissa on luvassa suomalaisittain mielenkiintoista seurattavaa.
Lattu ei juhli vielä MM-edustuspaikkaa
Ari-Pekka Lattu voitti Kalevan kisoissa sunnuntaina 400 metrin aitajuoksun SM-kultaa ajalla 49,76 sekuntia, joka alittaa Helsingin MM-kisojen B-tulosrajan (49,80). Latun vanavedessä Janne Mäkelä juoksi SM-hopealle tuloksella 49,95 sekuntia. Lattu ja Mäkelä tekivät sunnuntaina sen, mihin suomalaisjuoksijoista ovat viimeksi pystyneet Vesa-Pekka Pihlavisto ja Ismo Hämeenniemi vuonna 1994. Uroteko oli 50 sekunnin rajan alitus kahden suomalaismiehen voimin samassa kisassa 400 metrin aitamatkalla. Pihlavisto ja Hämeenniemi olivat alle 50 sekunnin vauhdissa heinäkuussa 1994 Lappeenrannan Eliittikisoissa, kun Pihlavisto kellotti sen ajan SE-ajan 49,69 ja Hämeenniemi ehti maaliin ajassa 49,94.
Mitalistit tunsivat lajinsa kotimaisen historian hyvin, sillä Latulta putoili sujuvasti muistista yli kymmenen vuoden takaisia aikoja. Toimittaja pystyi tarkistamaan ne tilastopalvelun nettisivuilta, ja hyvin pitivät.
- Lappeenrannassa on yleensä juostu kovia aikoja, Lattu muistutti ja viittasi Mäkelän vuonna 2002 juoksemaan aikaan 49,59, jonka Lattu itse pyyhkäisi SE-tilastojen kärkipaikalta kahden vuoden takaisella Suomen ennätyksellään 49,36.
Lattu alitti Kalevan kisojen ajallaan yleisurheilun MM-kilpailujen B-tulosrajan 49,80. Aika on ollut hakusessa koko kauden, mutta Lattu ei ollut Porissakaan vielä kovin tyytyväinen juoksuunsa.
- Lähdin liikaa voittamaan ja juoksemaan kovaa aikaa. Paineita B-rajan alittamisesta on kieltämättä tullut, kun olen tiennyt olevani hyvässä kunnossa. Täällä juoksin alkuerissä helposti 50,20 ja pelkäsin vain sählääväni loppukilpailussa, Lattu tunnusti.
Porin juoksullaan Lattu tarrasi kiinni MM-kotikisojen edustuspaikkaan, mutta ei suostunut ottamaan vielä kisalippua vastaan. Näytöille on viikko aikaa, ja lajissa on kotimaassa vielä kaksi kovaa kilpailua. Lattu ja Mäkelä ottavat toisistaan mittaa ensi torstaina Lappeenrannan nopealla radalla ja uudelleen vielä viikon kuluttua maanantaina Helsingin gp-kilpailuissa, jossa testataan MM-kisoja varten uusitun Mondo-pinnoitteen nopeus.
- En voi vielä tuudittautua valintaan. Mitään ei ole vielä ratkaistu, Lattu muistutti.
Mäkelä selätti vammavuotensa
Mäkelä oli Porissa tyytyväinen 50 sekunnin alitukseen, sillä kaksi edellistä kautta ovat olleet akillesjännevammojen värittämiä. Mäkelän akilles leikattiin peräkkäisinä vuosina 2003 ja 2004, ja hän pääsi palaamaan juoksuharjoittelun pariin viime syksynä.
- Talvella oli vielä kolme pientä revähdystä, Mäkelä luetteli sairaslistaansa.
Kovista kokemuksista huolimatta hän ei ollut missään vaiheessa ripustamassa piikkareitaan naulaan, vaan teki nöyrästi töitä juoksua korvaavien harjoitteiden parissa. Uima-allas ja kuntopyörä ehtivätkin tulla Mäkelälle tutuiksi.
- Kun olemme olleet yhteisleireillä, niin kovin usein en ole saanut Jannesta seuraa. Hän on tehnyt aika paljon harjoituksia altaassa, Lattu naurahti.
Kaksikko kisaa keskenään MM-kisapaikasta, sillä kotimaasta ei löydy muita 50 sekunnin alittajia tällä kaudella. Porissa pronssin vei Helsingin Kisa-Veikkojen Kalle Simpanen, joka paransi ennätyksensä 51,32:sta 51,09:ään.
Kaksi suomalaista nähdään MM-Helsingin 400 metrin aidoissa vain, jos Lattu ja Mäkelä petraavat tällä kaudella tulostaan vielä A-rajaan 49,20:een.
- On urheilussa suurempiakin ihmeitä nähty, Lattu sanoi.
Kalevan kisojen sunnuntain loppukilpailujen tulokset, Pori:
N, 7-ottelu, loppupisteet:
1. Sanna Saarman Hämeenlinnan Kisa 5509
2. Maija Kovalainen Joensuun Kataja 5172
3. Jenniina Halkoaho Suodenniemen Urheilijat 5172
M 1500 m
1. Jonas Hamm Lahden Ahkera 3.46,52
2. Jukka Keskisalo Joensuun Kataja 3.46,80
3. Anders Rockas Porvoon Urheilijat 3.47,48
M Korkeus
1. Oskari Frösen If Länken 227
2. Heikki Taneli Turun Urheiluliitto 227
3. Osku Torro Jyväskylän Kenttäurheilijat 218
N Kolmiloikka
1. Natalia Kilpeläinen Joensuun Kataja 13,79 (tuuli +0,9 m/s)
2. Teija Hannila Äänekosken Urheilijat 13,51 (+3,7 m/s)
3. Jonna-Janette Eriksson Espoon Tapiot 13,20 (+1,3 m/s)
M Keihäs
1. Tero Pitkämäki Nurmon Urheilijat -99 87,83
2. Esko Mikkola Nokian Pyry 78,83
3. Jarkko Koski-Vähälä Ullavan Kilpa 78,05
M 200 m tuuli -0,9 m/s
1. Visa Hongisto Valkealan Kajo 21,21
2. Nghi Tran Turun Weikot 21,39
3. Samsa Tuikka Toholammin Urheilijat 21,66
Tommi Hartonen ei juossut.
N 200 m (tuuli: +1,1 m/s)
1. Kirsi Mykkänen Kuopion Nmky 23,53
2. Heidi Hannula Oulun Pyrintö 23,65
3. Katja Salivaara Mikkelin Kilpa-Veikot 24,26
N 800 m
1. Suvi Myllymäki Helsingin Kisa-Veikot 2.06,47
2. Mari Järvenpää Kokkolan Veikot 2.06,47
3. Minna Järvenpää Kokkolan Veikot 2.06,92
M 10 000 m
1. Tuomo Lehtinen Turun Urheiluliitto 29.29,06
2. Francis Kirwa Lahden Ahkera 29.55,43
3. Jussi Utriainen Lahden Ahkera 30.10,24
M Kolmiloikka
1. Johan Meriluoto Borgå Akilles 16,32 (tuuli +1,8 m/s)
2. Janne Harju Lahden Ahkera 15,64 (+3,4 m/s)
3. Mikael Inkeroinen Helsingin Kisa-Veikot 15,54 (+1,4 m/s)
M Kiekko
1. Timo Tompuri Yleisurheilu-Team 60,73
2. Mika Loikkanen Järvenpään Palon Yleisurheilij 60,08
3. Jouni Helppikangas Saarenkylän Ns:n Urheilijat 58,99
N Seiväs
1. Aino-Maija Karvinen Heinäveden Yleisurheilijat 400
2. Miina Kenttä Mikkelin Kilpa-Veikot 380
3. Saara Laaksonen Helsingin Kisa-Veikot 375
M 400 m aj
1. Ari-Pekka Lattu Lahden Ahkera 49,76
2. Janne Mäkelä Oulun Pyrintö 49,95
3. Kalle Simpanen Helsingin Kisa-Veikot 51,09
N 5000 m
1 Annemari Sandell-Hyvärinen Turun Weikot 16.25,71
2 Tarja Vesaluoma Turun Weikot 16.57,28
3 Riina Tolonen Viipurin Urheilijat 17.05,65
N 400 m aj
1. Ilona Ranta Lappeenrannan Urheilu-Miehet 58,02
2. Tea Finni Joensuun Kataja 59,27
3. Sinikka Leminen Simpeleen Urheilijat 59,50
(MTV3)
Lue myös sunnuntain muut juttumme Kalevan kisoista:
Yhteenveto Kalevan kisojen sunnuntain tapahtumista
Mykkänen ja Hongisto 200 metrin Suomen mestareiksi
Tompuri yhdellä onnistumisella kiekkomestariksi
Yleisötavoite toteutui Kalevan kisoissa