Lappeenrannan Kimpisen kentältä kuului aplodeja jo keskiviikkona, vaikka yleisurheilun Kalevan kisat alkavat vasta perjantaina. Keihäänheittäjä Tero Pitkämäen puolentoista tunnin avoin harjoitussessio oli houkutellut paikalle noin 500 katsojaa ja kymmeniä median edustajia.
Tapahtuma oli uusi niin Pitkämäelle kuin valmentaja Hannu Kankaalle, jonka mukaan tilaisuus jää tällaisenaan ainutkertaiseksi. Kokemukset olivat kuitenkin pelkästään positiivisia.
- Mietin tätä toteutusta jo helmikuussa. Tarkoitus oli esitellä myös Jukka Keskisalon harjoittelua, mutta se jäi tunnetuista syistä pois, Kalevan Kisojen järjestävän seuran Lappeenrannan Urheilu-Miesten puheenjohtaja Pentti Viskari kertoi.
Pitkämäki aloitti kuntonsa viimeistelyn keihään sunnuntaiseen SM-finaaliin muutamalla paikaltaan lähteneellä heitolla. Harjoitus jatkui heitoilla yhden ja viiden hyppyaskeleen vauhdilla, sekä lopulta viidellä kiskaisulla noin kahden kolmasosan vauhdilla normaalista vauhdista.
Vastaisen tuulen takia parhaimmillaan 80 metriä lähennelleet heitot pyrittiin pitämään matalina. Kesämyrsky tyyntyi ja aurinko antoi säteitään pilvien raosta kuin sopivasti harjoitustovia varten.
Yleisölle nimikirjoituksia
Yleisö palkittiin nimikirjoitustuokiolla, ja nimmarijono kasvoikin satojen ihmisten pituiseksi. Nuoret lemiläiset Veronika ja Arttu Torvi halusivat Teron kirjoituksen kumpikin myös käteen, vaikka kortitkin olivat sitä varten. Keihäänheittäjiä aina Pauli Nevalasta ja Jorma Kinnusesta lähtien seurannut lappeenrantalainen Seppo Miettinen piti tilaisuutta erityisen onnistuneena.
- Tämä antaa yleisurheilulle ja sen nuorille harrastajille uutta pontta. Kivahan se, kun ilmaiseksi näkee huipputekijöitä ihan livenä, tuumaili Miettinen tyytyväisenä.
(MTV3-STT)