Pitääkö hallitus kiinni 370 miljoonan euron leikkauksista? Marin: "Tilanne on poikkeuksellinen"

Sanna Marin:"Elämme hallituskauden kolmatta kriisiä" 8:58
Sanna Marin: "Elämme hallituskauden kolmatta kriisiä"

Budjettineuvottelut jatkuvat tänään hallituspuolueiden puheenjohtajien eli niin sanotun viisikon kesken. 

Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoo, että eri ministeriöistä odotetaan arvioita ja laskelmia energiakokonaisuudesta. 

Koko hallitus on Marinin mukaan koolla todennäköisesti vasta huomisaamuna torstaina. Hallituksen neuvottelujen kokonaisuudesta kerrotaan vasta budjettiriihen päätteeksi.

Hallitus päätti jo viime vuonna, että ensi vuonna menoja leikataan pysyvästi yhteensä 370 miljoonalla eurolla ministeriöiden määrärahoista. Säästöjen kohdistamista on määrä arvioida tänään alkaneessa budjettiriihessä.

Pääministeri Marinilta kysyttiin budjettineuvotteluihin saapumisen yhteydessä, päästäänkö neuvotteluissa tavoitteeseen eli lähes neljän sadan miljoonan euron säästöihin ensi vuodelle.

Marin ei ottanut suoraan kantaa kysymykseen, mutta totesi, että tilanne on poikkeuksellinen.

– Sanoisin, että tilanne on poikkeuksellinen ja tarvitsemme myös poikkeuksellisia toimia. Tällä hetkellä teemme budjetin perusasioita, mutta ennen muuta tämä ostovoimakokonaisuus, jolla pyritään tukemaan kotitalouksia, siellä varmasti lapsiperhepainotus tulee olemaan hallitukselle selkeä arvovalinta. Toinen iso kysymys on energiakokonaisuus eli se, millä tavalla tuetaan kotitalouksia, kun sähkön hinta nousee.

Marinilta kysyttiin, voiko vastauksesta päätellä, että hallitus ei pääse 370 miljoonan euron säästöihin. Marin ei ottanut suoraan kantaa asiaan.

– Hallitus tietenkin toimii kuten on aiemmin sopinut. Meillä on tälle ja ensi vuodelle jakamatonta varausta aiemmin arvioitua enemmän, ja tälle rahalle on kova tarve ostovoiman turvaamiseksi. Mutta tämä energiakokonaisuus tulee olemaan niin iso, että voimme joutua ajattelemaan myös poikkeuksellisia ratkaisuja.

Marinin mukaan on mahdollista, että nyt budjettiriihessä tehtävät ratkaisut energiakriisin ratkomiseksi eivät ole riittäviä.

– Tilanne on niin poikkeuksellinen joka puolella Eurooppaa.

Kevään budjettiriihen yhteydessä kerrottiin, että suurin osa leikkauksista kohdistuu liikenne- ja viestintäministeriön alaan, ulkoministeriön alaiseen kehitysyhteistyöhön sekä maa- ja metsätalousministeriöön. 

Säästöjä pyritään saamaan aikaan myös valtionhallinnon etätöiden kautta. 

Lue myös:

    Uusimmat