Pirkko Mannola uuteen kotiin: Muutto auttoi surutyössä

Laulaja-näyttelijä Pirkko Mannola jätti vanhan kotinsa ja heitti samalla hyvästejä yhteiselle elämälleen edesmenneen miehensä Åke Lindmanin kanssa.

– Olen pakannut tavaroita syksystä asti ja käynyt läpi Åken arkistoja. Samalla tein surutyötä ja kävin läpi meidän avioliittoamme. Tuli monenlaisia muistoja mieleen. Jätin jäähyväiset kodillemme. Se oli henkisesti raskasta, mutta hirveän tärkeää, Pirkko kertoo tunnelmistaan.

Uusi koti on samalla seudulla kuin vanhakin, Espoon Tapiolassa. Pirkko halusi pysyä tutuissa maisemissa ja lähellä tyttärensä Heidin perhettä.

Uusi paritalon puolikas on sataneliöinen, puolet pienempi kuin entinen. Pirkko onkin joutunut heittämään pois hirveän määrän tavaraa kodista, jossa hän ehti asustaa perheineen kaksikymmentä vuotta.

– Olen onnellinen, että tein tämän muuttoprojektin nyt. Muutaman vuoden päästä en olisi ehkä enää jaksanut. Tällä hetkellä olen evakossa Heidin luona, sillä uudessa asunnossani on vielä putkiremontti meneillään. Tunnen oloni nyt vähän irtolaiseksi, Pirkko nauraa.

(MTV3–ANULIINA TULLA)

Lue myös:

    Uusimmat