Pirkka-Pekka Peteliuksella hektinen vuosi: Jouluksi kaukomaille

Putouksessa lauantaina vierailleella Pirkka-Pekka Peteliuksella on takanaan hektinen vuosi, mutta loppuvuodesta kiireet helpottavat.

Näyttelijälegenda Pirkka-Pekka Petelius nähtiin lauantaina 15.11. suorassa Putous-lähetyksessä. Mies oli ohjelmassa mukana omana itsenään tulikokeessa, mutta lopuksi mies myös yllätti yleisön legendaarisena James Potkukelkka -hahmona.

Lauantaina Putous-lähetyksessä nähtiin tavallistakin enemmän julkkisimitaatioita ja parodioita. Viihteen ihmemies Petelius tunnustaa, ettei kuitenkaan itse ole koskaan panostanut kyseiseen lajiin.

– En ole siinä kovin hyvä, omat imitaationi ovat pikemminkin parodioita imitaatioista, Petelius naurahtaa.

– Imitointi on ihan oma taiteenlajinsa, Suomessa esimerkiksi Jukka Puotila on aivan kärkipäätä. Itse en koskaan lähtenyt siihen, sillä luon mieluummin itse omat hahmoni. Joskus matkin ihmisiä ja kokeilen erilaisia äänensävyjä, mutta vain huivikseni –  en tähtää sillä mihinkään. Se rajoittaa liikaa, minulle pitää olla aina kaikki ovet auki.

Peteliuksella on takanaan huippukiireinen vuosi, johon on mahtunut vain yksi vaivainen viikko lomaa.

Loppuvuodesta kiireet kuitenki miehen iloksi helpottavat ainakin hetkeksi.

– Lähden perinteisesti jouluksi ulkomaille. On pakko, sillä muuten en saa kunnolla rauhoituttua.

Tänä vuonna tiedossa on kohde kauempana, Karibianmerellä.

– Menen aina mielelläni uuteen paikkaan. Tänä vuonna kohteena on Dominikaaninen tasavalta, Petelius paljastaa.

Lue myös:

    Uusimmat