Pirkka ja Yhteishyvä lisänneet lehtien lukemista

Lehtien lukeminen on yhä suomalaisten suosiossa.

Kansallisen Mediatutkimuksen (KMT) tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaiset lukevat keskimäärin seitsemää painettua aikakauslehteä ja kahta painettua sanomalehteä.

Lehtien lukeminen on viime syksyn ja kevään aikana lisääntynyt etenkin kaupan asiakaslehtien ansiosta. Vertailussa ei ole huomioitu tutkimukseen mukaan tulleita uusia lehtiä, joita on yhteensä kymmenen.

Aikakauslehdistä eniten lukijoita keräävät kaupan asiakaslehdet Pirkka ja Yhteishyvä.

Sanomalehtien suosio on pysynyt ennallaan. Lukijoiden listan kärjessä ovat Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat ja Iltalehti.

Lukijat pitävät sanomalehdissä tärkeänä taustoitettuja uutisia sekä tietoa eri tuotteista ja palveluista. Aikakauslehdistä haetaan vinkkejä kauneudenhoitoon, muotiin, ruoanlaittoon ja sisustukseen.

KMT kartoittaa vuosittain liki 30 000:n 12 vuotta täyttäneen suomalaisen lukutottumuksia. Tuoreimmassa tutkimuksessa oli mukana 180 merkittävintä lehteä.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat