Pirkanpohjan taidekeskuksessa Cobra-ryhmän töitä

Pirkanpohjan taidekeskuksessa Ähtärissä voi tutustua huomisesta lähtien kansainvälisen Cobra-ryhmän taiteilijoiden töihin.

Laajassa 50-vuotisnäyttelyssä on esillä liki 60 teosta, joista pääosa on saatu lainaksi kotimaisista yksityiskokoelmista. Cobra-ryhmä syntyi Pariisissa Pariisissa vuonna 1948 protestiksi sen ajan sovinnaisuutta vastaan. Ryhmän perustivat tanskalaiset, belgialaiset ja hollantilaiset taiteilijat, mutta pian siihen liittyi taiteilijoita myös muista maista.

Nimensä ryhmä sai perustajiensa kotimaan pääkaupunkien, eli Copenhagen, Brussels, Amsterdam -nimien alkukirjaimista. Ryhmän aseena vuosisadan alun ismejä vastaan oli spontaani ilmaisu, joka oli kaikkien helposti omaksuttavissa. Syntyi tunnevoimaisia ja värimaailmaltaan räiskyviä teoksia.

Cobralaisten mielestä ihmisillä oli oikeus ilmaista itseään luovasti, eivätkä mitkään säännöt tai rajoitukset saaneet sitä estää.

Pirkanpohjan taidekeskuksen näyttelyssä on esillä maalauksia, veistoksia, grafiikkaa ja piirroksia. Valtaosa näyttelyn teoksista on saatu lainaksi kolmesta kotimaisesta yksityiskokoelmasta. Kymmenkunta teosta on lainattu Didrichsenin taidemuseosta Helsingistä, joka esitteli Cobra-ryhmän töitä näyttelyssään viime keväänä.

Ähtärissä esillä on mm. hollantilaisen Corneillen ja Karel Appelin töitä. Näyttelyn muita taiteilijoita ovat mm. tanskalainen Carl-Henning Pedersen ja hollantilainen Anton Rooskens. Näyttely on avoinna 16:nteen huhtikuuta saakka.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat