Piratismi vähentynyt selvästi

Esimerkiksi piraattitallenteiden lataaminen internetistä on vähentynyt viime vuodesta selvästi.

Piraattitallenteiden ostaminen ja maahantuonti ovat vähentyneet jopa puolella viime vuodesta. Tieto käy ilmi Luovan työn tekijöiden ja yrittäjien (Lyhty) Taloustutkimukselta tilaamasta tekijänoikeusbarometrista.

Tänä vuonna piraatteja kertoi tuoneensa maahan vain neljä prosenttia haastatelluista, kun vuotta aikaisemmin tehdyn kyselyn mukaan piraatteja oli tuonut kahdeksan prosenttia. Piraattitallenteiden ostaminen Suomesta väheni neljästä prosentista kahteen prosenttiin.

Myös internetpiratismi on vähentynyt selvästi. Sen sijaan musiikin, tietokonepelien ja elokuvien ostaminen laillisista nettikaupoista on yleistynyt.

Luovan työn tekijöiden ja yrittäjien projektinjohtaja Lauri Kairan uskoo, että viime vuoden alusta voimaan tullut tekijänoikeuslain uudistus on vaikuttanut piratismin vähenemiseen. Uudistunut laki kieltää kokonaan tekijänoikeutta loukkaavien tuotteiden maahantuonnin. Myös luvatta jaossa olevien tiedostojen lataaminen netistä vertaisverkkojen avulla kiellettiin.

- Uusi tekniikka, uudet jakelutavat ja internet - ne ovat hyviä asioita ja ne ovat hyviä asioita niin kauan, kun niitä käytetään laillisella puolella. Valitettavaa niissä on ainoastaan ollut se, että lakien rikkominen (internetissä) on ollut tavattoman helppoa. Mutta onneksi nyt suomalaisten moraali tuntuu lähtevän siitä, että internetissä pätevät samat pelisäännöt kuin muuallakin. Varastaminen on varastamista, tekee sitä sitten kaupan hyllyltä tai internetistä.

Nettipiratismi on kaikkein yleisintä nuorten keskuudessa. Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Tuomo Turjan mukaan 15-25-vuotiaat vastaajat ilmoittivat selvästi muita ikäluokkia useammin hankkineensa piraattitallenteita sekä imuroineensa ja jakaneensa nettiin luvatta laitettuja aineistoja.

Tutkimusta varten haastateltiin noin tuhatta suomalaista.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat