Piraattituotteiden takavarikot lähes kaksinkertaistuivat EU-rajoilla

Piraattituotteiden takavarikot EU:n ulkorajoilla lähes kaksinkertaistuivat viime vuonna, käy ilmi EU-komission tullivalvontaa koskevasta vuosikertomuksesta.

EU:n ulkorajoilla pysäytettiin viime vuonna yli 79 000 tekijänoikeusrikkomuksista epäiltyä lähetystä, kun luku vuotta aiemmin oli 43 500.

EU-maiden tullit pysäyttivät yhteensä 103 miljoonaa epäiltyä piraattituotetta, joiden yhteenlaskettu arvo oli komission mukaan yli miljardi euroa.

Selvästi yleisin pysäytetty tuoteryhmä oli savukkeet, joiden osuus oli 33 prosenttia. Toiseksi yleisin tuoteryhmä oli toimistotarvikkeet.

Komission mukaan on huolestuttavaa, että pysäytettyjen tuotteiden joukossa oli myös lääkkeitä, hygieniatuotteita ja kodinkoneita, jotka saattavat vaarantaa kuluttajien terveyden.

Komission mukaan postipaketteja pysäytettiin viime vuonna selvästi aiempaa enemmän, mikä johtuu verkkokaupan kasvaneesta suosiosta.

Ylivoimaisesti suurin osa pysäytetyistä tuotteista tuli EU:hun Kiinasta, jonka osuus oli peräti 85 prosenttia. Toiseksi eniten pysäytettyjä tuotteita tuli Intiasta.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat