Mainos

Piraatit kehittivät Windows XP:ltä näyttävän Linuxin

Kiinalaiset piraatit ovat kehittäneet Linux Ubuntusta version, joka vastaa ilmeeltään täydellisesti Windowsin XP -käyttöjärjestelmää.

Downloadsquad -verkkosivuston mukaan piraatit siirtyivät varsinaisesta XP:n piraattiversiosta Ubuntuun Microsoftin tehdessä tehoiskuaan piraatteja vastaan.

Koko järjestelmä on kiinalaisella merkistöllä, eikä sitä voi nappia painamalla muuttaa esimerkiksi englanninkieliseksi.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta kun piraatit ovat kopioineet laajalle levinneen käyttöjärjestelmän ilmeen. Sivustolla kerrotaan eräästä XP:n piraattijulkaisusta, jonka luoja passitettiin vankilaan neljäksi vuodeksi. Lisäksi hänelle määrättiin sakkoa 147 000 dollaria.

Downloadsquad arvelee, että Kiinan löyhistä piratismilaeista huolimatta Microsoft tulee luottamaan ystäviinsä Kiinassa asian tiimoilta, jotta Ylmf OS -niminen julkaisu saataisiin pikaisesti pois levityksestä. Vaikka kyseessä ei olekaan itse Windowsin ohjelman kopiointi, niin myös graafisen käyttöliittymän kopioinnista voi haastaa oikeuteen.

Verkkosivusto toteaa, että kyseessä on lähes pikselin tarkkuudella todella aidon näköinen kopio.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.