Pinochetia syytetään kokaiinin myynnistä Eurooppaan ja USA:han

Salaisen poliisin johtajana toiminut, nyt vankilassa tuomiotaan kärsivä Manuel Contreras väittää Augusto Pinochetin ja hänen poikansa tienanneen miljoonia dollareita huumekaupoilla 1980-luvun puolivälissä.

Chilen syrjäytetyn diktaattorin Augusto Pinochetin entinen avustaja on paljastanut, että Pinochet ja hänen poikansa myivät kokaiinia Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. Vankilassa oleva entinen avustaja Manuel Contreras väittää chileläistuomarille lähettämässään lausunnossa, että Pinochet ja hänen poikansa Marco Antonio organisoivat valtaisan tuotanto- ja välitysverkoston 1980-luvun puolivälissä. Asiasta kertoi brittiläinen Guardian-sanomalehti.

Contreras syyttää, että Pinochet tienasi huumekaupoillaan 26 miljoonan dollarin (n. 20,4 miljoonan euron) omaisuuden. Pinochet on kiistänyt syytteet, samoin kuin hänen poikansa, joka on uhannut nostaa asiasta kunnianloukkaussyytteen Contrerasia vastaan.

Pinochetin salaisen poliisin Dinan johtajana toiminut Contreras kertoi Pinochetin määränneen armeijan rakentamaan salaisen kokaiinilaboratorion Talagenten kaupunkiin, vajaan 40 kilometrin päähän pääkaupungista Santiagosta. Laboratoriossa kemistit valmistivat kokaiiniyhdistettä, jota Contreras kutsui "mustaksi kokaiiniksi", koska se oli helppo salakuljettaa viranomaisten nenän edestä.

Kokaiinintuotannon johdossa toimi Contrerasin mukaan kemisti Eugenio Berrios, jota Dina käytti usein salaisissa laboratoriokokeissa. Aiempien todistajalausuntojen mukaan Berrios teki kokeita muun muassa pernarutto- ja botuliinibakteereilla. Laboratoriossa pystyttiin valmistamaan myös tappavaa sariinikaasua.

Contreras istuu vankilassa ihmisoikeusrikosten vuoksi. Salaisen poliisin johtajana hän määräsi kuolemanpartiot tappamaan arviolta 3000 chileläistä 1970-luvulla. Contreras kääntyi Pinochetia vastaan sen jälkeen kun tämä oli määrännyt entisiä tukijoitaan murhattavaksi 1990-luvun alussa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat