Pinochet siviiliin

Chilen pääkaupungissa Santiagossa mellakoitiin tiistaina, kun maan entinen diktaattori Augusto Pinochet jäi eläkkeelle asevoimien komentajan tehtävästä.

Mellakkapoliisi hajotti kyynelkaasulla ja vesitykeillä kaupungin keskustaan kokoontuneet mielenosoittajat, jotka heittivät kiviä ja huusivat Pinochetin vastaisia iskulauseita.

Opiskelijoista ja vasemmistoaktiiveista koostunut joukko vastusti sitä, että 82-vuotias Pinochet jatkaa julkista uraansa Chilen parlamentissa, missä hän vastaanottaa keskiviikkona elinikäisen senaattorin viran.

Chilen nykyinen presidentti Eduardo Frei on sanonut vastustavansa Pinochetin siirtymistä senaattoriksi. Pinochet turvasi oman asemansa vuonna 1980, kun Chilen perustuslakiin kirjattiin päätös elinikäisestä senaattoriudesta. Lain muuttamiseksi ei ole toistaiseksi löytynyt riittävää enemmistöä.

Pinochet nousi valtaan sotilasvallankaappauksessa vuonna 1973 ja hallitsi maata vuoteen 1990. Arviolta 3 000 ihmistä katosi hänen 17 vuotta kestäneen hallintokautensa aikana.
(STT-Reuters)


Lue myös:

    Uusimmat