Pink taistelee raskauskilojensa kanssa

Laulaja Pinkille raskauskilojen pudottaminen ei ollut helppoa.

Laulajatähti Pink synnytti reilu vuosi sitten esikoisensa. Synnytyksen jälkeen laulaja ei pitänyt kiirettä raskauskilojen karistamisen kanssa.

– Se ei ollut mikään kilpa-ajo. Olin lempeä itselleni, koska olin ylpeä siitä, että olin juuri synnyttänyt oikean ihmisen, Pink kertoo People-lehdelle.

Laulaja aloitti kuntoilun kaksi kuukautta Willow-tytön syntymän jälkeen. Pinkin mukaan kuntoilun aloittaminen ei ollut helppoa.

– Se oli hidasta, enkä jaksanut tehdä juuri mitään. Minulle tehtiin keisarinleikkaus, ja olin uupunut.

Pink on tunnettu näyttävistä ja fyysistä voimaa vaativista lavaesiintymisistään, joten kuntoilu oli aloitettava ongelmista huolimatta. Laulaja treenaa viidesti viikossa reilun tunnin ajan. Viime aikoina Pink on yrittänyt pitää kiinni ruokavaliostaan, mutta ei murehdi herkutteluhetkien takia.

– En ole vieläkään samoissa mitoissa, kuin ennen raskautta. Teen parhaani, mutta en ota sitä liian vakavasti. Juon viiniä. Jokainen päivä on hieman huijauspäivä.

Pink julkaisee The Truth About Love -nimeä kantavan albuminsa perjantaina 14.9.2012.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat