Pingviiniä piinannut varusmies saa syytteet

Kansalaisjärjestö Maan ystävien mielenosoituskulkuetta häirinnyt varusmies joutuu syytteeseen. Miehelle luetaan toukokuussa Joensuun käräjäoikeudessa syytteet muun muassa poliittisten toimintavapauksien loukkaamisen yrityksestä sekä sotilaan sopimattomasta käyttäytymisestä.

Humalassa ollut 21-vuotias mies saa syytteet myös vahingonteosta ja pahoinpitelystä, sillä hänen epäillään käyneen käsiksi yhteen mielenosoittajaan ja vahingoittaneen mielenosoituksessa käytettyjä tarvikkeita.

Syytteiden nostosta kertoi sanomalehti Karjalainen. Lehdellä on myös tapauksesta videomateriaalia, jota esiteltiin tuoreeltaan jo joulukuussa.

Varusmiehen toilailu tapahtui Joensuussa itsenäisyyspäivän aattona, kun Maan ystävät marssi ilmastolain puolesta. Osa marssijoista oli pukeutunut pingviineiksi ja osa kansanedustajiksi. Paikalla ollut toinen varusmies ei saa syytteitä.

Kansalaisjärjestö tiedusteli tapauksen jälkeen Puolustusvoimilta, kuinka varusmiehen käytökseen aiotaan puuttua. Järjestöstä kerrottiin tuolloin, ettei laillisen mielenilmauksen häiritsemiseen pidä suhtautua kevyesti, olkoonkin, että varusmiehen sekoilu oli lähinnä harmitonta ja säälittävää.

Varusmies on jo kotiutunut palveluksesta. Syyttäjä vaatii nyt miehelle sakkorangaistusta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat