Pimeys ja influenssa lisäävät leukemian riskiä

Auringonvalon puute ja influenssa lisäävät uuden tutkimuksen mukaan riskiä sairastua akuuttiin leukemiaan.

Pimeinä talvikuukausina ihmiset kärsivät usein D-vitamiinin puutteesta, mikä voi aiheuttaa mutaation ihmisen kehossa. Valtaosa ihmisen tarvitsemasta D-vitamiinista saadaan auringosta.

Myös talvella jylläävät influenssaepidemiat saattavat aiheuttaa mutaation.

Akuutin leukemian puhkeamiseen tarvitaan vähintään kaksi peräkkäistä geenimutaatiota. Erikoislääkäri Timo Timonen Oulun yliopistollisesta sairaalasta toteaa, että pimeänä vuodenaikana sairastettu influenssa voi siten altistaa akuutille leukemialle.

Riski sairastua leukemiaan talvella kasvaa erityisesti yli 65-vuotiailla.

Lasten yleisin leukemiamuoto on akuutti lymfoblastileukemia. Tutkimuksen mukaan 2-4-vuotiaiden lasten sairastumiset kuitenkin vähenivät pimeänä vuodenaikana. Tämä selittyy Timosen mukaan todennäköisesti sillä, että neuvoloissa on vuodesta 1974 lähtien ohjeistettu antamaan lapsille D-vitamiinia.

Uudessa tutkimuksessa tuli esiin myös se, että vastoin aiempia oletuksia leukemian puhkeamisaika voi olla lyhyt. Mutaatioiden ja taudin puhkeamisen välinen aika on joskus vain pari kuukautta.

Tutkimuksessa olivat mukana kaikki vuosina 1964-2003 Suomessa ilmenneet akuutit leukemiatapaukset. Niitä oli kaikkiaan 7400.

Taudin ärhäkkä muoto

Leukemiat jaetaan kahteen pääryhmään: krooniseen ja akuuttiin leukemiaan. Näistä kahdesta akuutti leukemia on taudin rajumpi ja aktiivisempi muoto.

Suomessa noin 200 ihmistä sairastuu vuosittain akuuttiin leukemiaan. Se on suurin piirtein puolet kaikista leukemiaan sairastuneista.

- Ennen nykyisiä aktiivisia solunsalpaajia potilaat menehtyivät hoitamattomina akuuttiin leukemiaan yleensä muutaman kuukauden päästä taudin puhkeamisesta, Timonen kertoo.

Aiemmin tunnettuja akuutin leukemian syitä ovat esimerkiksi ionisoiva säteily, eräät kemikaalit ja solunsalpaajalääkkeet, tupakka sekä Downin syndrooma.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat