Pimeä hetki huvitti: "Se nyt on tiedetty, että Helsinki on pimeä paikka"

Katuvalojen puuttuminen ihmetytti eilen illalla Helsingissä. Kaupungin kadut olivat pimeänä pari tuntia, kun katuvalot eivät vian vuoksi syttyneetkään hämärän tullen.

Kyseessä oli tiettävästi ensimmäinen kerta, kun katuvalot pysyivät pimeänä koko kaupungissa. Useat ehtivät soitella jopa hätäkeskukseen valojen puuttumista ihmetellessään.

Valojen puuttumista puitiin myös netissä. Moni nettikeskustelija piti Helsingin pimeää hetkeä pelkästään tervetulleena.

– Oli oikeastaan mahtava tunnelma taluttaa koiraa kuutamon valaistessa voimakkaan hämärää Haagaa, Ylen keskustelussa todetaan.

– Ilmankos kuutamo näytti kauniimmalta kuin aikoihin. Valosaastetta vähemmän kuin yleensä, todettiin puolestaan Helsingin Sanomien keskustelussa.

– Harmi etten ollut paikalla, Helsinki olisi varmasti ollut kaunis ilman katuvalosaastaa. Toivottavasti taloudellinen tilanne "paranee" tulevaisuudessa niin, ettei katuvaloja ole varaa pitää päällä ollenkaan.

Lehdessä muistutettiin myös, että pienemmillä paikkakunnilla katuvalottomuus on usein arkipäivää.

– Kehäkolmosen ulkopuolella on paikkoja, joissa katuvalot sammutetaan klo 23 jälkeen. Kaikkeen tottuu, muttei se mukavalta tunnu pimeässä kulkea!!

Helsinkiläisten pimeä hetki sai osakseen myös irvailua.

– Se nyt on tiedetty, että Helsinki on pimeä paikka. Varmaan on kaasu päässyt loppumaan lampuista, naljaili nimimerkki turkulainen Ilta-Sanomien keskustelussa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat