Piltit piikille: Ensimmäinen kunta valmis kustantamaan lasten vesirokkorokotukset

Kalajoki aloitti ensimmäisenä vesirokkorokotukset 2:09

Kalajoen kaupunki on ensimmäisenä kuntana Suomessa päättänyt kustantaa kaikille pikkulapsille vesirokkorokotukset. Tällä hetkellä Suomessa todetaan lähes 60 000 tautitapausta vuodessa ja omakustanteisia rokotteita hankitaan noin 10 000 joka vuosi. 

Kalajoella on otettu ilolla vastaan tieto siitä, että nyt lapsen voi rokottaa ilmaiseksi vesirokkoa vastaan – rokote kun maksaa omakustanteisesti apteekista ostettuna noin 75 euroa.

– Mun mielestä se on tosi hyvä, oon just pienemmälle miettinyt että otanko sille sen maksullisen vesirokotuksen, kertoo kalajokinen Suvi Lehto.

Kalajoki päätyi maksamaan pienten kuntalaistensa rokotteet paitsi hyvää hyvyyttään, myös taloudellisin perustein. Vesirokon hoidon aiheuttamat menot ovat itse asiassa huomattavasti suuremmat kuin rokotuksista aiheutuvat kulut.

– Se aiheuttaa paljon työstä poissaoloja, päivähoitoon ei voida mennä, sen lisäksi joko vesirokon jälkitaudit tai vesirokko itsessään aiheuttaa tuhat sairaalahoitojaksoa, sanoo ylilääkäri Anna-Liisa Hannula-Tukiainen, ylilääkäri Kalajoen terveyskeskuksesta.

Miksei osa kansallista rokotusohjelmaa?

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksella ei ymmärretä sitä, että rokote putoaa vuosi toisensa jälkeen pois valtion budjetista - ja sitä perustellaan säästöillä.

– Se tuntuu kummalliselta ja vähän niin kuin hölmöläistenkin puuhalta, kun tiedetään, että vesirokkoon sairastuu lähestulkoon kaikki kansalaiset, niin kun laitettaisiin tää 4,2 miljoonaa euroa rokotuskustannuksia niin se säästö saataisiin hyvin pian takaisin kolminkertaisina, rokotusohjelmayksikön ylilääkäri Hanna Nohynek Terveyden- ja hyvinvoinninlaitokselta pohtii.

Vastaanotto ristiriitainen

Vaikka rokote tulee nyt Kalajoella ilmaisjakelun piiriin, osa vanhemmista empii vielä.

– No kyllä se nyt voi olla aivan hyväkin, mutta en mää tiiä, on noita aivan tarpeeksi noita rokotteita omasta mielestä, Ville Junttila sanoo.

Lääkäri kuitenkin suosittelee rokottautumista vesirokkoa vastaan.

– Lapsille voi tulla aivokuumetta, voi tulla pahoja ihoinfektioita ja sitten jos aikuisille tulee, niin se saattaa olla tosikin raju ja sitte hyvinkin vaarallinen tauti, ylilääkäri Anna-Liisa Hannula-Tukiainen luettelee.



Lue myös:

    Uusimmat