Pilleripurkin sijasta marjametsään

Lähes kaikista suomalaisista marjoista on VTT:n tutkimusten mukaan hyötyä korkeaan verenpaineeseen. Tummat marjat, kuten mustikka ja mustaherukka näyttävät tutkimusten mukaan jopa ehkäisevän diabetesta.

Mustikka näyttää lisäksi ehkäisevän tulehduksia ja vadelma, mansikka ja lakka korjaavan kolesteroliarvoja, kertoo dosentti Riitta Puupponen-Pimiä VTT:ltä.

Terveyshyötyjä voi näkyä jo lyhyessäkin ajassa, jos marja-annokset ovat reiluja. Tässä tutkimuksessa marjoja syötiin vain kahdeksan viikkoa, mutta päiväannos oli 300 grammaa.

Näin suurta marja-annosta ei normaalioloissa päivittäin syödä, myöntää Puupponen-Pimiä. Tarkoituksena onkin jatkaa tutkimusta pienemmillä annoksilla, mutta pitemmällä seuranta-ajalla.

Valoisa kesä moninkertaistaa marjojen hyödyn

Valoisan ja lyhyen suven aikana kasvavat marjat ovat ainutlaatuisia. Niissä hyödyllisten bioaktiivisten aineiden pitoisuudet ovat moninkertaisia esimerkiksi Etelä-Euroopan marjoihin verrattuna.

Näitä aineita ovat esimerkiksi erittäin tärkeät marjafenolit. Esimerkiksi mesimarjan, lakan ja vadelman uskotaan estävän jopa syöpäsolujen kasvua. Mustikan fenolit näyttävät ehkäisevän silmäsairauksia ja karpalon ja puolukan virtsatievaivoja, kertoo Puupponen-Pimiä.

Soluviljelystä puhdasta marjabiomassaa

Kansanlääkinnässä näihin vaikutuksiin on uskottu jo pitkään, mutta nyt Puupponen-Pimiä arvelee niiden johtavat uusiin sovelluksiin myös lääkkeissä.

Marjojen bakteereita tuhoava vaikutus on siinäkin mielessä verraton, että se estää vain haitallisten bakteerien kasvua, mutta ei vaikuta hyödyllisiin maitohappobakteereihin.

Jotta marjoja voitaisiin hyödyntää lääkkeissä, on marjasoluja ryhdytty viljelemään soluviljelyssä. Näin marjabiomassaa saadaan tasalaatuisena ympäri vuoden. Tällaisessa biomassassa ei ole saasteita eikä torjunta-aineita, toteaa Puupponen-Pimiä.

(MTV3 – STT)

Lue myös:

    Uusimmat