Pilaatko yöunesi syömällä? Varo näitä virheitä!

Tiesitkö, miten paljon syöminen, esimerkiksi suklaa ja mausteet, vaikuttaa uneesi? Edistä untasi näillä vinkeillä.

Mitä vähemmän nukut, sitä enemmän syöt – ja painat. Tutkimusten mukaan lyhyet ja huonot yöunet saavat syömään todennäköisemmin roskaruokaa kuin vihanneksia ja hedelmiä. Nukkuminen vaikuttaa siis syömiseen, ja vastaavasti syöminen vaikuttaa nukkumiseen. Nämä ruokaneuvot auttavat nukkumaan paremmin.

Vältä mausteisia ja raskaita ruokia

Mausteet ja raskas ruoka eivät itsessään vaikuta uneen, mutta ne aiheuttavat närästystä, joka puolestaan vaikuttaa uneen. Raskasta ja mausteista ruokaa tulisi syödä viimeistään kolme tuntia ennen nukkumaanmenoa.

Varo piilokofeiinia

Kahvi ja tee ovat kaikille tuttuja kofeiininlähteitä, ja niiden vaikutuksen omaan uneen kukin tuntee. Sen sijaan moni ei tiedä, että kofeiinia on myös esimerkiksi suklaassa. Tavallisessa suklaapatukassa on kofeiinia noin 30 milligrammaa – siis lähes kolmasosa määrästä, joka on kupillisessa kahvia. Tutkimusten mukaan se on riittävä määrä häiritsemään unta.

Kofeiinilla voi kestää tunteja poistua elimistöstä. Mikäli kärsii unettomuudesta, kannattaa välttää ylipäätään myöhään syömistä ja kofeiinia sisältäviä tuotteita.

Alkoholi häiritsee unta

Alkoholi ei tarjoa hyviä unia. Se voi helpottaa nukahtamista, mutta toisaalta se herättää kolmen neljän tunnin jälkeen. Se myös vähentää 90 minuutin unisyklin viimeistä osiota, REM-unta, joka vaikuttaa mielenterveyteen ja oppimiseen.

Juo pitkin päivää

Älä kittaa vettä illalla vaan juo tasaisesti pitkin päivää. Lopeta juominen tuntia tai puoltatoista ennen nukkumaanmenoaikaa. Niin kehosi ehtii käsitellä nesteen hereillä ollessasi etkä turhaan herää vessakäynnille.

Älä syö liikaa äläkä liian vähän

Älä syö ennen nukkumaanmenoa raskaita aterioita, koska myöhään illalla kehosi ei ole valmistautunut sulattamaan niitä. Älä mene nukkumaan myöskään vatsa kurnivana, sillä nälkä aiheuttaa unettomuutta ja lisää aktiivisuutta.


Lue myös:

AVA / Leenastiina Simola

Kuvat: Colourbox

Lue myös:

    Uusimmat