Pikkutyttöjen unelma – kimaltavat prinsessajuhlat

Askartele pikkutytölle sadunomaiset prinsessajuhlat tai juhlat hänen oman suosikkihahmonsa mukaan. Itse tehdyillä koristeilla ja kutsukorteilla juhlista voi tehdä juuri päivänsankarin näköiset.


Askartelemalla syntymäpäiville tai muihin juhliin itse koristeet ja kortit säästää rahaa ja lisäksi kutsuista tulee juuri sen näköiset kuin haluaa. Tärkeintä askartelussa on kuitenkin se, että se on mielekästä, kehittävää ja niin sanottua laatuaikaa lasten kanssa.

Kaikki alkaa kutsukortista

Ennen varsinaisia juhlia tulee tehdä kutsukortit. Prinsessajuhlia varten askartelimme tyttäreni kanssa jokaiselle vieraalle oman kutsun ja korttiin laitoimme ohjeeksi pukeutua prinsessan tai prinssin asuun. Juhlien teeman mukaisesti tein kutsukortit vaaleanpunaisesta kartongista, joihin liimasin aluksi sydämenmallisen kakkupaperin ja leimasin kunkin kortin yläosaan tekstin kutsu mustalla leimasinvärillä.

Seuraavaksi leimasin kumileimasimella hameen kuvan valkoiselle pienelle neliölle ja väritin hameen kortin taustan väriseksi. Värityksen jälkeen liimasin hameen hieman isommalle vaaleanpunaiselle neliölle ja tämän kokonaisuuden lopulta itse korttiin. Lopuksi tein korttiin pienen reiän ja sidoin vaaleanpunaisen silkkinauhan rusetille koristamaan korttia. Tyttäreni oli koko askarteluprosessin ajan makutuomarina ja kertoi omia mielipiteitään. Hän olisi halunnut kortteihin lisäksi kimalteita, mutta jätin ne laittamatta, jotta kortti ei olisi niin sotkeva.

Tein useamman suunnitelman ennen kuin päädyin lopulliseen kutsukorttiin. Kannattaakin kokeilla erilaisia vaihtoehtoja ja tekniikoita, sillä ensimmäinen suunnitelma ei ole aina välttämättä se paras. Kokeilemalla voi vahingossa tehdä jotain aivan uskomattoman ihanaa.

Juhlapöydässä hienot hatut päässä

Kakkupöydän koristeluissa jatkuu jo kutsuissa luvattu prinsessateema. Askartelin jokaiselle vieraalle oman juhlahatun. Hattu oli helppo kääriä vaaleanpunaisesta kartongista. Koristeeksi liimasin erilaisia koristekiviä ja "timantteja". Lisäksi leikkasin keltaisesta askartelupaperista jokaisen lapsen nimen irti ja liimasin hatun etuosaan. Lopuksi kiharsin erivärisiä lahjanaruja ja teippasin hatun sisäpuolelta narujen päät kiinni ja sitten asettelin ne roikkumaan hatun kärjestä ulos.

Valmistin jokaiselle kutsuvieraalle oman nimikyltin. Pohjana käytin samaa kartonkia kuin kutsukortissa ja siihen liimasin keltaisesta paperista leikkaamiani kirjaimia. Jotta nimikyltti ei olisi jäänyt aivan arkisennäköiseksi, lisäsin siihen vielä muutamia kimaltavia kukkasia prinsessamaista tunnelmaa luomaan.

Istumapaikkakorttejakin voi tehdä hyvin monenlaisia. Ne voivat esimerkiksi roikkua juomalasin reunasta. Alun perin suunnittelin tekeväni jokaiselle vieraalle miniatyyrikruunut, joihin olisin kirjaillut kunkin vieraan nimen, mutta päädyin kuitenkin perinteisempään ratkaisuun.

Erilaisia onnittelukortteja

Olen aina pitänyt itse tehtyjä kortteja kaikkein kauneimpina ja arvokkaimpina. Itse tehdystä kortista välittyy sellainen tunnelma, että se on tehty juuri sinulle. Toki kaupan valmiskortitkin ovat toinen toistaan kauniimpia, mutta itse tekemä on aina itse tekemä.

Käytin molempien onnittelukorttien teossa kumileimasimia, ääriviivatarroja sekä erivärisiä kartonkeja ja askartelupapereita.

Tyttöaiheisen kortin tein valkoiselle korttipohjalle, johon leimasin punaisella värillä erikokoisia palloja. Tämän jälkeen leimasin tytön kuvan pienelle valkoiselle paperille ja väritin hahmon tusseilla. Seuraavaksi liimasin valkoisen neliön punaiselle paperille ja leikkasin paperileikkurilla ylimääräiset osat pois jättäen punaisen osion hieman isommaksi kuin valkoinen. Sitten liimasin tähän mennessä tekemäni osion korttipohjaan ja leikkasin neliöleikkurilla punaisia neliöitä kortin yläosaan, joihin tarrakirjaimilla kirjoitin onnea. Lopuksi tein kortin yläosaan kaksi reikää, pujotin silkkinauhan aukoista ja sidoin rusetille sekä liimasin kaksi perhostarraa koristamaan korttia.

Nallekortin tein hyvin samalla tavalla kuin tyttökortin. Poikkeuksena oli onnea-teksti, jonka leimasin pieniin neliöihin punaisella värillä. Itse nallen väritin kohovärillä, joka kuivaa muutamassa tunnissa; lopputuloksena on hauskan röpelöinen pinta.

Yllätykset suloisiin pusseihin

Lähes kaikkiin lastenjuhliin kuuluu olennaisena osana joko onginnasta tai aarteenetsinnästä saadut yllätyspussit tai sitten kotiin lähdettäessä ovella jaetut yllätykset. Pienet vieraille jaettavat lahjat, kuten tikkarit, sormukset tai tarrat voi laittaa joko kaupasta ostettaviin pusseihin tai sitten askarrella omannäköiset hauskat pienet pussukat.

Minä tein tyttäreni juhliin pieniä vaaleanpunaisia laukkuja. Leikkasin vaaleanpunaisesta kartongista sydämen muotoiset palat, jotka liimasin alaosista yhteen jättäen yläosion auki. Ennen liimaamista nidoin silkkinauhan sydämen takaosiin kiinni molemmille puolille ja sitten liimasin sydämen laukuksi. Lopuksi kirjailin kimalleliimalla sydämen etuosaan kiemuroita ja spiraaleja ja leikkasin vielä tummanpunaisesta kartongista sydämen reunoihin pienet palat. Sisään laitoin vieraille tikkarin ynnä muuta hauskaa kotiin vietäväksi.

Teksti ja kuvat: Johanna Tamminen / Mediafocus

Lue myös:

    Uusimmat