Pikkupojat tunnustivat Vantaan päiväkotipalon

Uuden rakentaminen ja muut kulut voivat nousta jopa kolmeen miljoonaan euroon

Vantaalaisen päiväkodin sytyttämisestä epäillyt pikkupojat ovat tunnustaneet tekonsa. Vantaan poliisi tavoitti kolme alle 10-vuotiasta Korson suunnalla asuvaa poikaa keskiviikkoaamuna. Poliisi oli jo päässyt heidän jäljilleen, mutta myös yksi vanhemmista ehti olla poliisiin päin yhteydessä.

-Oli siellä omatunto jo tehnyt oman tehtävänsä, komisario Juha Juurinen kertoo.

Tulitikkuleikit syttymissyynä

Samalla varmistui, että lauantainen palo syttyi poikien tulitikkuleikeistä. Poliisi epäilee, että palo levisi päiväkotirakennukseen sen vieressä olleesta ulkoiluvälinevarastosta. Poliisi on ollut sosiaaliviranomaisiin yhteydessä ja kuulee poikia ja heidän vanhempiaan rikoksen johdosta vielä ensi viikolla.

-Kuuleminen ei sinällänsä johda mihinkään, koska pojat ovat niin nuoria.

Tuli tuhosi Metsolanmäen päiväkodin lauantaina alkuillasta. Päiväkoti oli suljettuna peruskorjauksen takia, joka oli käytännössä valmis. Rakennuksen luovutus piti olla ensi viikolla ja toiminta käynnissä syksyllä. Avajaisten sijaan rakennus pitää nyt purkaa ja sen tilalle rakentaa uusi. Metsolanmäen päiväkodissa olisi ollut paikka noin 70 lapselle.

Poikien korvausperintä alkaa ensimmäisestä palkasta

Vantaan kaupungin rakennuttajainsinöörin Tapani Torpan mukaan kaiken kaikkiaan Metsolanmäen päiväkodin purku, uuden rakentaminen ja muut menot nousevat 2-3 miljoonaan euroon. Suurin lasku lankeaa vakuutusyhtiölle, joka voi esittää aikanaan korvausvaateen pojille.

Vantaan kaupungin käytäntönä on ollut, että tihutöiden tekijöiltä vaaditaan vakuutuksesta kaupungin maksettavaksi jäävän omavastuun määrä ja muita mahdollisia välillisiä kuluja. Tässä tapauksessa lisäkuluja tulee esimerkiksi väliaikaisten tilojen hankkimisesta päiväkodin käyttöön.

Alaikäisten tekijöiden maksettavaksi jäävää summaa kohtuullistetaan sovittelumenettelyssä. Koitunutta laskua ryhdytään perimään aikanaan ensimmäisestä palkasta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat