Pikkupojan härski piirustus paljasti kiusallisen yksityiskohdan äidistä: ”Ystäväni ja perheeni ovat kertoneet, että tarvitsen vahausta”

4-vuotiaan pojan piirustus sai äidin posket punoittamaan.

Sihteerinä toimiva kahden lapsen äiti Kelly McAualay sai pojaltaan, Dylanilta, yksityiskohtaisen piirustuksen haettuaan tämän isoäidin luota hoidosta. Hupaisasta tapauksesta kertoo muun muassa The Sun.

Poika oli piirtänyt alastoman äitinsä, mutta eniten huomiota herätti piirretyn äitihahmon alapäästä löytyvä ruskea läiskä.

– Luulen, että kaikki voivat arvata, mikä piirustuksen ruskea läiskä on, äiti nauraa The Sunin haastattelussa.

Vaikkei alapään karvoituksessa luonnollisestikaan ole mitään ihmeellistä, pojan piirustus sai lähipiirin irvailemaan hyväntahtoisesti äidin kustannuksella.

– Ystäväni ja perheeni ovat nyt kertoneet minulle, että tarvitsen vahausta, McAualay nauraa.

Äitiä pilkka ei nolota.

– Se on hyvin hauskaa. Minä vain nauroin, kun näin sen. Hän paljastaa kaiken kauneudenhoidostani.

McAualayn mukaan häpeily ei kannata, jos on lapsia. Kuva pääsikin takanreunukselle. Siitä huolimatta äiti on iloinen, ettei poika piirtänyt kuvaa koulussa.

– Olisin kuollut (häpeästä).

Lähde: The Sun

***

Lue myös:

    Uusimmat