Pikkupoika kuoli koulubussissa, kun henkilöauto ajoi päin punaista

Poliisi vahvisti MTV3:lle, että henkilöauto ajoi päin punaista aamun tuhoisassa kolarissa Porvoossa Peippolan kaupunginosassa.

Kahdeksanvuotias koulupoika on kuollut ja kahdeksan muuta bussissa ollutta koululaista loukkaantunut bussikolarissa Porvoossa. Kuollut poika jäi puristuksiin kaatuneen pikkubussin alle. Hän kuoli jo onnettomuuspaikalla.

Viranomaisten antaman tiedon mukaan kukaan loukkaantuneista ei saanut vakavia vammoja. Kaikki pystyivät kävelemään itse.

Heistä seitsemän kuljetettiin sairaalahoitoon Porvooseen ja yksi Lastenklinikalle Helsinkiin.

Koululaisia kuljettaneen pikkubussin ja henkilöauton törmäys tapahtui aamulla puoli yhdeksän aikaan Peippolan kaupunginosassa. Pikkubussi ja henkilöauto ajoivat yhteen Tolkkistentien ja Peipontien risteyksessä noin kahden kilometrin päässä Porvooseen johtavalta vanhalta tieltä.

Kumpikaan autojen kuljettajista ei loukkaantunut. Poliisi vahvisti MTV3:lle, että henkilöauton kuljettaja ajoi päin punaisia valoja.

Onnettomuus tapahtui valo-ohjatussa risteyksessä, jossa pikkubussi oli tulossa Peipintietä ja henkilöauto Tolkkistentietä. Poliisin antaman alustavan tiedon mukaan henkilöauto törmäsi bussin kylkeen.

Poliisilla ei iltapäivällä ollut tietoa siitä, käyttivätkö pikkubussin matkustajat turvavöitä. Pikkubussi oli rekisteröity yhdeksälle matkustajalle. Myöskään ajoneuvojen nopeuksista ei ollut tarkempaa tietoa. Turmapaikalla on kuudenkymmenen kilometrin nopeusrajoitus.

Molemmat kuljettajat puhallutettiin eikä alkoholilla todettu olevan osuutta turmaan. Onnettomuuspaikalla oli poliisin mukaan "jonkin verran liukasta".

Poliisi ei osannut tiedotustilaisuudessa vielä kertoa, olivatko kuollut lapsi ja loukkantuneet lapset samasta koulusta. Oppilaille ja vanhemmille on järjestetty kriisiapua.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat