"Pikkunoidat kiertävät kerjäämässä" – ortodoksi voi kokea virpomisen loukkaavana

Virpomisen leviämistä luterilaiseen kirkkoon pidetään hyvänä, mutta räikeimmät lieveilmiöt koetaan uskontoa loukkaavina.

Tuoreessa Virpomaperinne ja virpomaloruja -kirjassa ortodoksit harmittelevat, että tieto uskonnollisten juhlien sisällöstä on ohentunut. Arkkipiispa Leo kirjoittaa, että perinteitä vääristellään ja virpomisen ympärille on syntynyt kummallisia roolileikkejä.

– Merkitykset ovat sekoittuneet, erilaiset kultttuurihistorialliset kerrokset ovat menneet sekaisin, Leo sanoo MTV Uutisten haastattelussa.

“Pikkunoidat kiertävät kerjäämässä”

Arkkipiispa myöntää, että heitä on helppo syyttää niuhottamisesta, mutta erityisesti trullivirpominen loukkaa ortodokseja.

- Tänä päivänä ei sellaisia peikkoja liene eikä noitia, mutta kristillinen sanoma.

Kirjassa Leo sanoo suoraan, että noidiksi puetut ja asunnosta toiseen kiertävät lapset koetaan monesti kerjääjiksi erityisesti palmusunnuntaina. Lapset eivät sitä toki itse ymmärrä, jos kukaan esimerkiksi kotona tai koulussa ei ole sitä heille kertonut.

Arkkipiispa toivoo, että lapsia opastettaisiin oikeisiin perinteisiin.

- Virpominen on ekumeeninen tapa eikä sitä saa pilalle. Ortodoksit pitävät perinteestä kiinni, Leo vakuuttaa.

Noitakin alkoi virpoa

Ortodokseille palmusunnuntai on oikea virpomapäivä ja olennainen osa päivän viettoa. Karjalaisessa perinteessä virpovitsat siunattiin aattona lauantai-illan vigiliassa ja palmusunnuntaina oltiin liikkeellä jo aamuvarhaisella.

- Palmusunnuntain sanomaan eivät kuulu noidat ja kupariset kahvipannut. Miten noita voi toivottaa onnea, Leo hämmästee nykymenoa.

Markkinavoimat ovat ortodoksien mielestä maallistaneet virpomiskulttuurin. Esimerkiksi noidat ja trullit ovat läntistä perinnettä. Niitä yritettiin karkottaa esimerkiksi Pohjanmaalla kokkoja polttamalla.

- Noidat ovat siirtyneet harmittomaksi lasten perinteeksi ja 1970-luvulla noitakin alkoi virpoa. Silloin itäiset ja läntiset perinteet alkoivat sekoittua, muistuttaa perinteeseen perehtynyt filosofian tohtori Tuija Saarinen.

Tuntemattomia ei virvota

Nyt meikattuja pikkunoitia on liikkeellä sekä palmusunnuntaina että lankalauantaina ja pääsiäispyhinä, johon läntinen noitaperinne liittyykin. Noidat edustivat alunperin pahoja voimia.

- Pikkunoidat koetaan ortodoksisessa perinteessä kiusallisiksi ja hämmentäväksi. Läntisessä perinteessä noidat saivat mellastaa kolme päivää kun Jeesus makasi haudassa pitkäperjantaista pääsiäisaamuun, kirjoittaa filosofian tohtori Pirkko Sallinen-Gimpl.

Ortodoksisessa perinteessä virpominen oli nimenomaan siunauksen ja onnen toivotusta lähimmäiselle tulevalle vuodelle. Virpominen kohdistui tuttuihin, perheenjäseniin ja lapsilla esimerkiksi kummeihin.

Tuntemattomien virpominen onkin läntinen tapa, jota lapset harrastavat monissa perheissä harmittomana pidettynä hupina.

Pääsiäismuna lankalauantaina

Arkkipiispa Leo ja ortodoksit muistuttavat, että palkan pyytäminen virpomisesta ei ole asian ydin. Nyt virpominen keskittyy monesti vain rahapalkan pyytämiseen heti virvottaessa.

Virpojan perinteinen palkka on vasta lankalauantaina annettava pääsiäismuna, ortodoksit muistuttavat oikeita perinteitä esittelevässä kirjassa.

- Mitä tahansa se palkka onkaan, se on kuitenkin jotain mikä annetaan aina kiitokseksi. Jotakin pientä ja kaunista, ei välttämättä mitään suurta ja ihmeellistä, Leo muotoilee MTV Uutisten haasatattelussa.

Idästä länteen

Virpomiskulttuuri levisi siirtokarjalaisten mukana sotien jälkeen koko maahan, myös luterilaisiin koteihin. Esikuvana tavalle on Raamatun kertomus, jossa Jeesus saapui aasilla Jerusalemiin ja kansa heitti hänen eteensä palmunoksia.

Suomessa on käytetty aina pajunoksia, koska paju on ensimmäinen kasvi keväällä joka aloittaa kasvun.

Palmusunnuntai on yksi ortodoksien 12 suuresta juhlasta. Palmusunnuntai on pääsiäisen, ylösnousemuksen esijuhla, jota lienee vietetty 300-luvulta alkaen.

Ennen vanhaan karjalaistaloissa virvottiin myös eläimiä. Emäntä virpoi lehmät, isäntä hevosen. Tapana oli käydä virpomassa myös haudoilla.

Viinaloruja ja lapsionnea

Kalevalaisten Naisten virpomakirjasta löytyy käytännön ohjeita miten virpomisesta voi nauttia loukkaamatta perinteitä. Sekin selviää, että hyvän virpovitsan pitää olla monihaarainen ja siinä pitää olla paljon pajunkissoja.

Erilaisia virpolukuja on runsaasti ja niitä on kehitetty erilaisiin tarpeisiin ja elämäntilanteisiin. Osa on hyvinkin leikkisiä loruja. Aikuiset miehet saattoivat esimerkiksi pilke silmäkulmassa toivoa virpomapalkaksi viinatilkkaa.

- Minä virvon viinan eistä, rahan eistä rapsuttelen, ottelen oluen eistä, tuon punasen pullon eistä, kertoo muistin merkitty loru.

Vanhat virpolorut saattavat aiheuttaa kiusallisia tilanteita jos niitä esitetään nykypäivänä vakavalla naamalla. Ennen vanhaan toivotettiin esimerkiksi lapsionnea.

- Tämän päivän naisille ei ole hyvä toivottaa “leveää perää” kuten vanhassa lorussa sanotaan, muistuttaa arkkipiispa Leo kirjassa.

Virpomiseen on tullut myös moderneja muotoja. Nykyisin voi virpoa puhelimitse, tekstiviestillä tai sosiaalisessa mediassa.