Pikkulasten suolansaanti ylittää suositukset

Suomalaiset pikkulapset saavat suolaa vähintään kaksinkertaisesti yli pohjoismaisten suositusten ja viisivuotiaana lasten suolansaanti ylittää jo aikuistenkin suositukset.

Suomen Lääkärilehden tammikuun numerossa julkaistun tutkimuksen mukaan lapset saavat suolaa 13 kuukauden iässä keskimäärin 4 grammaa vuorokaudessa, 3-vuotiaana 4,8 grammaa ja 5-vuotiaana noin 5,5 grammaa. Kaikki suola ei ole ruokaan lisättyä ruokasuolaa, natriumkloridia, vaan monet elintarvikkeet, kuten maito, sisältävät luonnostaan natriumia.

Pikkulapset oppivat varsin varhain huonoille suolatavoille. He esimerkiksi tottuvat jo vuoden iässä syömään runsaasti makkaravalmisteita, joissa on yleensä rutkasti suolaa. Puolet lasten saamasta natriumista tulee kotona tehdyistä aterioista ja valmisruuista. Einesten ohella lasten elimistöä suolaavat turhan päiten muun muassa erilaiset leikkeleet, täysjyväleivät, maito- ja lihatuotteet sekä teolliset lastenruuat. Tutkijoiden mukaan varsin tehokkaita suolanvähentämiskeinoja olisivat kotiruoka, johon ei lisätä suolaa, ja vähäsuolainen leipä. Niukka suolan käyttö pienentäisi lasten riskiä sairastua myöhemmällä iällä moniin vakaviin sairauksiin.

Suolatutkimus liittyy Turun yliopistossa meneillään olevaan STRIP-tutkimukseen. STRIPin tavoitteena on selvittää, voidaanko lasten altistumista sepelvaltimotaudille vähentää varhain aloitetulla ohjauksella. Monivuotisessa tutkimusohjelmassa on mukana runsaat 1000 turkulaista pikkulasta perheineen. Suolankäytöstä saadut tiedot perustuvat noin 200 lapsen ruokapäiväkirjoihin. Tulokset ovat merkittäviä siksi, että ennen tätä suomalaislasten suolasaannista on tiedetty varsin vähän. Ulkomaisissa tutkimuksissa imeväisten ja leikki-ikäisten on todettu saavan liikaa suolaa, eivätkä suomalaisetkaan lapset siis näytä tekevän poikkeusta sääntöön.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat