Pikkulasten häkkitappelusta kohu Britanniassa: "Barbaarista"

Britanniassa on noussut kohu häkkitappelutapahtumasta, joissa nuorin osanottaja oli 8-vuotias poika. Pikkupojat ottivat osaa Prestonssa Greenlandsin työväenkerholla järjestettyyn häkkitappelutapahtumaan noin parinsadan katsojan edessä.

Tapahtumaa on arvosteltu "barbaariseksi" ja tapahtuman järjestäjää on syytetty lasten asettamisesta vaaraan.

Tapahtumassa kuvatussa videossa näkyy muun muassa, kuinka kaksi pikkupoikaa tappelee häkissä ilman minkäänlaisia suojavarusteita. Yksi tappelijoista puhkeaa itkemään ottelun aikana.

Tapahtuman järjestäneen tahon mukaan kyse oli näytösottelusta, ei oikeasta tappelusta.

Työväenkerhon omistajan Michelle Andersonin mukaan pojat eivät olleet tapahtuman aikana vaarassa, eikä ottelun aikana itkenyt poika hänen mukaansa loukkaantunut.

– Ehdottomasti ei. Lapset itkevät menettäessään pallon tai muuta vastaavaa. Hän on kuitenkin lapsi ja luultavasti vain turhautui. Hän ei ollut satuttanut itseään millään tavalla, Anderson toteaa televisiohaastattelussa.

"Kukaan ei pakota lapsia"

Tappeluun osallistuneen Kian-pojan isä puolustaa lajia Sky Newsin haastattelussa.

–Kukaan ei pakottanut häntä siihen. Kysyimme haluaako hän ottaa osaa ja hän sanoi kyllä.

Myöskään tappeluun osallistunut Kian ei lajia paheksu.

–Se on jännää ja kivaa, Kian kuvasi, kun häneltä kysyttiin miltä kehään nouseminen tuntuu.

Monet arvostelevat tapahtumaa kuitenkin vastuuttomana ja vaarallisena. Esimerkiksi pastori Timothy Lipscomb pitäätapahtumaa lapsille monin tavoin vahingollisena.

–Aikuisilla on velvollisuus kasvattaa lapset huolehtien ja terveellisellä tavalla. Mikäänlainen väkivalta ei ole mielestäni sopivaa. Ja että lapsia käytetään hyväksi tällaisessa spektaakkelissa aikuiskatsojien edessä, jotka vielä juovat… Näen tämän vain eräänlaisena tirkistelyn muotona, joka vahingoittaa lapsia paitsi fyysisesti niin myös henkisesti, Lipscomb arvioi.

Toisten mielestä poikien häkkitappelusta on taas nostettu äläkkä turhaan.

– Videolla nähty tappelu ei eroa mitenkään painista. Siinä ei ole iskuja eikä potkuja. Selvästikin sääntöjä on muutettu lasten suojelemiseksi. Jälleen yksi typerä mediakohu, eräs YouTube-katsoja toteaa.

Tapahtumasta jätettiin myös tutkintapyyntö poliisille. Poliisin mukaan tapahtumassa ei kuitenkaan rikottu lakia.

Katso Sky Newsin video tapahtumasta

Lue myös:

    Uusimmat